Hannu yrittää
täällä argumentoida vastaan aiempiin väitteisiini.
Kun todistat,että antarktisen jäätikkö kasvaa,he vastaavat,etteivät koskaan ole väittäneetkään sen pienenevän. Silti lähes päivittäin on media täynnä kauhukuvia etelänavasta irtoavista jäälautoista "ilmastonlämpenemisen" todisteeksi.
Merijään määrä vaihtelee hyvin paljon vuodesta toiseen, eikä se osoita laskevaa eikä nousevaa trendiä millään lailla tilastollisesti merkittävällä tavalla Antarktiksella. Merijään määrä johtuu mm. merivirroista ja sademääristä. Etelänavalla myös otsoniaukko vaikuttaa merkittävästi ilmastoon. Pitkän aikavälin lämpötilamittaukset kuitenkin osoittavat Etelänavalla lämpenevän, kirjoittaa
Gavin Schmidt RealClimatessa. Merijään määrä ei aina korreloi lämpötiloihin.
Todisteet antarktisen jäätikön kasvusta 4,4 % vuoteen 2008 mennessä sitten satelliittimittausten alkamisen 1979 löytyvät US National Snow and Ice Data Centerin sivuilta. Väite, että 2,5% virhemarginaali kumoaisi tämän on absurdi, vaikka olettaisimme tuon virheen sijoittuvan kokonaan toiseen suuntaan,kasvu on silti kiistaton.
Niin löytyy joo. Tässä käppyrää:
Ja
täällä toinen. Hannun antama lähde sanoo antarktiksen merijään pinta-alan trendin olevan + 2,6 % / vuosikymmen ja virhemarginaali 5 %. Tämä tarkoittaa, että pitkän aikavälin tarkastelusta ei saada suuren vuotuisen vaihtelun takia tilastollisesti merkitsevää trendiä. Siten väite "kasvu on silti kiistaton" on täyttä pötypuhetta ja jokainen, joka tuntee tilastotiedettä vähääkään ymmärtää, että tilastollisesti merkitsemätön kasvu ei täytä väitteen kriteerejä. Sen sijaan pohjoisen jääpeitteen pienentyminen on tilastollisesti merkittävää ja kiistatonta.
Kun todistaa, että antarktisen jääkairausten yms. perusteella muinaisissa ilmastoissa lämpötila nousi ensin ja hiilidioksidikonsentraatio vasta n. 800 vuotta siitä, alarmistit sanovat,että emme me koskaan ole väittäneetkään hiilidioksidin aiheuttavan lämpenemistä. Eikö ? Tämähän on ollut koko humpan pääväite !
Täyttä pötypuhetta. Kukaan ei ole missään vaiheessa väittänyt, että CO2-pitoisuuden yhtäkkinen nousu olisi aiheuttanut jääkausien loppumiset. Koko ideastahan puuttuu täysin mm. toimintamekanismi. Tuo väite edellyttäisi, että maapallolla on olemassa mekanismi, joka rupeaa tasaisin väliajoin aiheuttamaan suuria määriä CO2-päästöjä. Ei, vaan on olemassa mekanismeja, jotka muuttavat säteilypakotetta ja aiheuttavat lämpenemistä. Sen jälkeen kun CO2-pitoisuus kasvaa, lämpeneminen voimistuu.
"Humpan pääväite" on se, että luonnolliset tekijät eivät selitä nykyistä ilmastonmuutosta. CO2-pitoisuus nousee tällä kertaa ensin ja lämpötilat perässä. CO2-pitoisuuden kasvu ei johdu lämpötilojen noususta vaan ihmisen aiheuttamista päästöistä. CO2-pitoisuuden kasvu on merkittävin yksittäinen tekijä nykyisessä ilmastonmuutoksessa.
Kun tuo väite ei myöskään kiivaimman teollistumisen kauden 1940-70 aikana,jolloin hiilidioksidi nousi nopeimmin,mutta lämpötila, yllätys yllätys, laski, pidä paikkaansa, on "kainalosauvateorioiden" vuoro:
Tuo ei todista mitään muuta kuin sen, että CO2 ei ole ainoa ilmastoon vaikuttava tekijä.
- 1940-70 anomaliaan IPCC keksi syyksi "rikkiaerosolit", ennen teollisuuden rikinpoiston alkua 1980-luvulla ne himmensivät auringonsäteilyä ja peittivät hiilidioksidin aiheuttaman lämpenemisen. On mahdollista,taaskin, mutta pölyn ja aerosolien rooli vaatii vielä paljon lisätutkimusta, ne kas myös lämmittävät pidättäessään ulossäteilevää infrapunaa.
Rikkipäästöjen ja aerosolien vaikutus ilmastoon on varmistunut mm. suurten tulivuorenpurkausten ansiosta. Tuota teoriaa ei IPCC ole keksinyt, sillä jo ennen kuin IPCC:tä oli edes olemassa, oli julkaistu useita tutkimuksia 1970-luvulla, joista joissain peloteltiin jopa mahdollisella jääkaudella, mikäli rikkipäästöt moninkertaistuisivat.
Muuten, tuo väitteeni "lämpösaarekeharhan" väärästä tulkinnasta saavat päinvastaisista väitteistä huolimatta tukea NASA - GISS -lämpötilamittauksista tuhansista mittapisteistä sekä kaupungeista (yleensä urbaaneilta alueilta) ja ulkopuolelta sadalta vuodelta. Ne ovat nykyisin piillotettu aika hyvin Goddardin sivuilla,mutta löytyvät edelleen osoitteesta (vaatii hieman vaivaa sijoittaa eri alueita ohjelmaan,mutta johtopäätös jo kymmenkunnan kohteen jälkeen on ilmeinen, hiilidioksidi ei ole voinut lämpenemistä aiheuttaa,sen pitäisi nousta myös urbaanien alueiden ulkopuolella,mutta se on joko säilynyt samana tai laskenut):
Pötypuhetta. Esim.
IPCC:n raportissa vuonna 2001 todettiin: "While there is little difference in the long-term (1880 to 1998) rural (0.70°C/century) and full set of station temperature trends (actually less at 0.65°C/century" ...mikä tarkoittaa, että jos kaikki lämpösaarekeilmiölle mahdollisesti alttiit mittaukset jätettäisiin pois laskelmista, saataisiin keskiarvoisesti suurempi lämpeneminen kuin ottamalla kaikki mitta-asemat huomioon.
Kommenteissa Hannu rupeaa vetelemään jo ihan uskomattomia väitteitä:
... ydinkohta on se,että hiilidioksidin lämmitysvaikutus on kovin vähäinen,luonnollinen vesihöyry on ylivoimaisesti tärkein tekijä. Jo Virginian yliopiston professori ja Yhdysvaltain sääsatelliittiohjelman ensimmäinen johtaja, S.Fred Singer 1964-66 laski sen suuruudeksi noin 0,38%. Myöhemmät tutkimukset vahvistavat tämän.
Uskomatonta valehtelua väittää, että "myöhemmät tutkimukset vahvistavat tämän". Lähde, kiitos! IPCC ilmoittaa hiilidioksidin osuudeksi kasvihuoneilmiöstä 9-26 % ja tämä perustuu siis nykyisiin supertietokoneilla tehtyihin ilmakehämalleihin sekä empiirisiin kokeisiin.
Seuraavaksi Hannu selittää, että yksi fyysikko, joka on todistanut jenkkien ympäristokomiteassa sanoo vesihöyryn takaisinkytkennän olevan olematon tai negatiivinen. No, tämä on siis kyseisen henkilön MIELIPIDE. Tähän vastineeksi annan
muutaman kymmentä vertaisarvioitua tutkimusta, jotka ovat toista mieltä. Lääkäreidenkin joukosta löytää niitä, joiden mielestä tupakka ei aiheuta syöpää, mutta globaaleja päätöksiä ei tehdä yksittäisten tutkijoiden mielipiteiden perusteella vaan tieteellisten tutkimusten perusteella.
2. "Urban Heat Island" eli "kaupunkisaarekevaikutus".
Pohjoisnavan lämpeneminen ei liity tähän mitenkään,sen syitä on selitetty tuolla aiemmin hyvinkin perusteellisesti. Minä ihmettelen sitä moraalista laiskuutta,joka estää vertaamasta giss-pistemittausten lämpötilaeroja urbaanien ja ei-urbaanien alueiden välillä sadalta vuodelta ja tuhansista mittapisteistä kerätyn datan avulla. Hansenin ikiomalla sivulla on siihen laskuri ja en ole löytänyt yhtään poikkeusta säännöstä, että asutut alueet ovat lämmeneet enemmän kuin autiot.
Aivan käsittämätöntä. Eikö Hannu todellakaan ymmärrä, että maailman arvostetuimmat ilmastotutkijat eivät ole niin tyhmiä, etteivät itse tajuaisi kaupunkien lämmittävän mitta-asemia? Aihetta on tutkittu hyvin paljon, ja esim. NASA ottaa satelliittikuvia öisestä maapallosta nähdäkseen, millä alueella on valoa. Täten se pystyy arvioimaan, onko mitta-asemien lähellä asutusta. Osa asemista jätetään kokonaan pois mittauksista, osaan taas tehdään korjauksia lähialueiden häiriintymättömien mitta-asemien perusteella. Aiheesta lisää
ToughStations-sivulla.
Seuraavaksi Hannu vielä sanoo Wikipedian aerosolikuvien olevan alakoulun oppikirjatasoa. Aika mielenkiintoista, sillä kyseessä on
IPCC:n raportista oleva kuva, jossa on säteilypakotevaikutukset virhemarginaaleineen. Ilmeisesti Hannu osaisi piirtää tämän kuvan paremmin kuin IPCC:n tiedemiehet, vaikka Hannu ei edes ole alan miehiä. Jään odottelemaan parempaa kuvaa Hannun piirtämänä.