Tiede.fi-keskustelusivustolla on aina kipakka debatti päällä ilmastonmuutoksesta. Väännön tuoksinnassa tuli esiin, että Met Officen sivuilla olevat Hadley Centren HadCRUT-käppyrät (täällä), jotka ovat yleisesti pidetty parhaana arviona pintalämpötilojen muutoksista, oli esitetty harhaanjohtavasti. Jos katsoi tasoitettua (smoothed) käyrää, näytti siltä, että lämpötila olisi laskenut jo useamman vuoden ajan vuosittaisia keskiarvoja tarkasteltaessa. Kun tarkasteli tasoittamatonta yksittäisten vuosien estimaatteihin perustuvaa käyrää huomasi, ettei tilanne ollutkaan aivan sellainen kuin tasoitettu käppyrä osoitti.
Mistä moinen johtui? No, ongelmana oli, että tämä vuosi on mm. La Niñan ansiosta (muina syinä auringonpilkkujen pieni määrä kun sykli ei ole vielä kunnolla startannut) alkanut erittäin viileästi. HadCRUT-käppyrät piirretään syöttämällä koko datasetti koneelle sellaisenaan, siitä tulee sitten valmis käppyrä. Näin on tehty, vaikka joka vuoden alussa on ollut huomattava vaara siitä, että vaikka datasetti on saatavilla vain aina kuluvan vuoden alkuvuoden osalta, on siitä laskettua keskiarvoa painotettu koko vuodelle ja sitä kautta poikkeuksellisen lämmin tai kylmä alkuvuosi on aiheuttanut käppyrän suunnan muuttumisen vaikka kyseessä on vain lyhytaikainen lämpötilanvaihtelu, joka ei kerro mitään koko vuoden keskilämpötilasta.
Lähetin siis palautetta reilu viikko sitten:
Tosin itselläni kömmähdys sattui siinä, että todellisuudessa myös helmikuun data oli ehditty lisäämään datasettiin mutta ajatus ei muutu... No, mitäs siellä Met Officen sivuilla nyt lukee?
Dear mr. Kennedy
I was looking at the temperature record graphs here:
http://hadobs.metoffice.com/hadcrut3/diagnostics/global/simple_average/
I noticed that the year 2008 is already drawn to the annual graphs even though data are only available for january. This makes the first curve to look like that the whole global warming has stopped because of cold january 2008 which obviously isn't the case.
I think it would be best to either weight every month separately and make a graph with monthly records instead of annual records or leave the year 2008 out of annual graphs until the dataset is available for the whole year. Now the cold januarly makes the whole year 2008 to look like coldest for a long time even though we don't know yet whether it's going to be record warm or moderately cold this year.
Best regards
Tuukka Simonen
Project planning officer
Information systems science
Turku School of Economics, Finland
We have recently corrected an error in the way that the smoothed time series of data were calculated. Data for 2008 were being used in the smoothing process as if they represented an accurate esimate of the year as a whole. This is not the case and owing to the unusually cool global average temperature in January 2008, the error made it look as though smoothed global average temperatures had dropped markedly in recent years, which is misleading.Olivat toki itse reagoineet tuohon kylmään tammikuuhun uutisoimalla sen syistä jo maaliskuun alussa, mutta tuo HadCRUT-käyrien alkuvuosien vääränlainen käsittely vuositason tasoittamattomassa käyrässä oli ehtinyt olla sivustolla kuulemma jo vuosia.
Kiitokset Tiede.fi-palstan invHTH:lle Met Officen korjauksen bongaamisesta!