tiistaina, joulukuuta 02, 2008

Penn & Teller: Bullshit - ilmastonmuutosjakso



Jimiltä tuli tänään Penn & Tellerissä ilmastonmuutosjakso. Teksti alkoi väitteellä, että 70-luvulla lähes kaikki uskoivat uuden jääkauden olevan tulossa. Tämä on täyttä sontaa, kuten blogissani kerroin jo vuosi sitten. Ylivoimaisesti suurin osa tutkimuksista 70-luvulla antoivat olettaa ilmaston lämpenevän.

Seuraavaksi ohjelmassa John Coleman, meteorologintapainen (se ei tarkoita ilmastotutkijaa, tässä on kyseessä telkkarin säämies), selittää kuinka ensin oli kylmää, sitten lämmintä, sitten taas kylmää ja taas lämmintä. Tyyppi esittelee kovasti USA:n lämpötilastoilta näyttävää käppyrää (saaattoi olla myös globaali lämpötilakuvaaja) ja katkaisee sen noin 30 vuotta sitten ja sanoo, että Auringon aktiivisuus ja lämpötilat korreloivat hyvin. Väitän, että kyseessä ei ollut tahallinen "unohtaminen", koska käppyrän katkeamisen jälkeen Auringon aktiivisuus alkaa laskea kun taas lämpötilat rykäisevät rankasti ylöspäin. Tyyppi on jutun tason perusteella aivan oikeanlaisessa kusetusfirmassa. Kusi-TV on tyypin nykyinen työnantaja.

Seuraavaksi ohjelmassa aletaan puhua jostain huuhaahoitajasta, joka rahastaa ihmisten ympäristöhuolien hoitamisella. Mielestäni tämä oli ohjelman parasta antia, mutta täytyy muistaa, että tuo huuhaahenkilö ei liity millään tavalla ilmastotutkimukseen.

Seuraavaksi ohjelmassa haastatellaan Cascade Policy Instituten puheenjohtajaa John Charlesia. Tyyppi on mm. istunut Oregonin ympäristölautakunnassa 17 vuotta. Se, mitä ohjelmassa ei kerrottu on, että Cascade Policy Institute sai vuonna 2006 näppärät 25 000 $ rahaa Cato Institutelta, joka taas saa rahoituksensa tupakka- ja öljy-yhtiöiltä. Kyseessä on siis varmasti erittäin objektiivinen lafka. Mainitaanpa vielä, että sekä Penn että Teller ovat sotkeutuneet Cato Instituteen. Käydään kuitenkin väitteet läpi, ettei mene ad hominemiksi:

Johnin mukaan ihminen aiheuttaa 3 % hiilidioksidipäästöistä. Tämä on toisaalta totta, mutta toisaalta täysin harhaanjohtavaa, jos samalla ei sanota, että luonnon omat lähteet sitovat ilmakehästä enemmän hiilidioksidia kuin mitä ne päästävät. Ihmisen päästöt siis kumuloituvat vuosi toisensa perään ilmakehään ja ilmakehän CO2-pitoisuus onkin ihmisen toimesta noussut jo lähes 40 %. Kirjoitin lisää aiheesta täällä. Luvut ja muut voi tarkastaa linkistä.

Sen jälkeen Penn sanoo, että suurimmat lähteet ovat kasvit, tulivuoret ja metsäpalot. Ei pidä paikkaansa. Ihminen tuottaa vuosittain 150 kertaa enemmän CO2-päästöjä kuin tulivuoret. Kirjoitin aiheesta jo puolitoista vuotta sitten täällä. Kasveista ja metsäpaloista toki vapautuu hiiltä 60 miljardia tonnia vuosittain, mutta vielä enemmän sitoutuu kasveihin vuosittain. Suurin CO2:n lähde ovat meret, mutta nekin sitovat enemmän hiiltä kuin mitä niistä vapautuu ilmakehään.

Seuraavaksi Penn viittaa päästöyksiköiden ostamista anekauppaan. Analogia on räikeän virheellinen. Anekaupassa ei tehty konkreettisesti mitään, mutta päästöyksiköitä ostamalla globaalisti päästöt vähenevät oikeasti. En pidä länsimaiden päästöyksiköiden ostamista hyvänä ratkaisuna, mutta ne ovat todellisia ratkaisuja toisin kuin anekauppa.

Se, että haastateltu ihminen ja Al Gore kumpikin vähentävät omia päästöjään omien lafkojensa mukaan on yhdentekevää siinä mielessä, että kumpikaan ei itse saa rahaa siitä hyvästä, että päästöjä vähennetään. Päästöyksiköitä ostetaan CO2-tonneittain, ei euro- tai dollarimääräisesti. Jos ostaa omasta lafkastaan 100 tonnia CO2-päästövähennystä niin saa lopputulokseksi 100 tonnia CO2-päästövähennystä. Miksi olisi väärin käyttää omaa lafkaansa moiseen?

Loppuun vielä öljy- ja tupakkayhtiön lobbari vertasi nykymeininkiä siihen, että DDT kiellettiin, mikä johti miljoonien ihmisten kuolemiseen. Doh. DDT kiellettiin vain länsimaissa, joissa ihmiset eivät kuole malariaan. Sitä on koko ajan käytetty monilla malaria-alueilla. Kuinka monta miljoonaa ihmistä 70-luvun käyttökieltojen jälkeen on vaikkapa USA:ssa tai Suomessa kuollut malariaan? Niinpä.

24 kommenttia:

Johnu kirjoitti...

Niin ärsyttävää ja tyypillistä käyttäytymista ihmisiltä, jotka eivät halua nähdä totuutta, koska joutuisivat ristiriitaan oman itsensä ja käyttäytymisensä takia.

Ja jotkut ihmiset ottaa tuon nyt totena, kun se on noin ilmaistu.

Anonyymi kirjoitti...

Jos joku kirjoittaa valehtelusta ja bullshitistä ja sitten mainitsee Al Goren ja jättää kertomatta Goren törkeät tiedon salaamiset, valehtelut ja vääristelyt niin ei muuta voi sanoa kuin että pata kattilaa soimaa.

Anonyymi kirjoitti...

Huomaa ettei tätä tekstiä ole varastettu jostain englanninkieliseltä sivulta. On kun olisi pikkulapsen kirjottamaa. Tuon kuvan käyttöön sulta ei sen sijaan taida löytyä oikeuksia?

Anonyymi kirjoitti...

En käsitä, miten jaksat tiede.fi -keskustelupalstan älykääpiöitä, tai miten he jaksavat itseään. Sen sijaan kiitän monista ravintoa ja ympäristöä koskevista asialinkeistä, joita vaivannäköä säästelemättä olet jättänyt löydettäväkseni.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä IPPC:n ympärille rakentunut uskonlahko alkaa osoittaa kommunismin piirteitä. Näitä keskenkasvuisia, vihaisia agitaattoreita kyllä löytyy, joilla on ylitsepääsemätön tarve alistaa ja syytellä ihmistä. Ilmastonmuutosvouhotus perustuu ihmisen itsensä jalustalle korottaneeseen ymmärtämättömyyteen. Kuvittelu siitä, että ihmiskunnalla olisi joku ainutkertainen kyky aikaansaada joitain uhkia / ohjailua universaalien vaikutusmekanismien alaiseen telluksen ilmastoon, on naivi. Ilmasto muuttuu, ja ihmisen vaikutus siinä on lähinnä hyttysen ininää. Ilmaston saastuttaminen on sitä vastoin täysin todellista ja ihmisen / IPPC:n manifestin jäsenistön aiheuttamaa. Tämä ilmastonmuutos (lämpeneminen) on vain masinoitu savuverho, jota massapsykoosissa olevat raivoavat.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä muuten on Al Goren kompetenssi verrattuna Colemaniin?

Tämä käyrä siis loppuu jo 30 vuotta sitten: http://www.oism.org/pproject/Slides/Presentation/Slide3.png

Ei minusta, ehkä minulla on huono näkö?

Huuhaahoitaja yms. oli dokumentin varsinainen aihe. Ilmastonmuutos oli vain yksi nykyajan ekoalarmismi, jolla ihmisiä pelotellaan. P&T kertoivat dokumentissa suoraan, etteivät he osaa ottaa kantaa siihen onko se ihmisen aiheuttamaa vai ei. Ohjelma on tarkoituksellisen kärjistetty ja vaatii siis katsojalta omaa ajatteluakin.

Nuo rahajuttusi ovat lievästi salaliittoteoriaa...

Faktat kuntoon! DDT:n käyttö WHO:n toimesta malariantorjuntaan lopetettiin kehitysmaissakin. Maataloudessa sitä samaan aikaan todellakin sen sijaan käytettiin surutta.

Anonyymi kirjoitti...

Kuvan nimi leikkaantui:
Slide3.png

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi:
”P&T kertoivat dokumentissa suoraan, etteivät he osaa ottaa kantaa siihen onko se ihmisen aiheuttamaa vai ei.”

Mutta sinä osaat?

P&T siis nimenomaan sanoivat, että eivät tiedä, eivät sanoneet sitä bullshitiksi. Minusta se on osoitus ihan oikeasta skeptismistä. Sellaisesta, joka kaikessa änkyräskeptisyydessä loistaa poissaolollaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hehe.

Trollaajien kuningatar Olli Herrala on taas vauhdissa.
http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/2008/12/11/usan-median-ilmastokohu-laantuu/

On se kyllä lutuista, kun se kalastelee Kauppalehdelle lukijoita ja viittaa myös vanhaan blogitekstiinsä "Ilmastodebatti onkin nyt typerää."
http://olliherrala.blogit.kauppalehti.fi/2008/04/10/ilmastodebatti-onkin-nyt-typeraa/

No, on sillä ainakin lukijoita tolla metodilla.

Tapio Sipilä & Co kirjoitti...

Näyttää siltä, että ne, jotka eivät kertakaikkiaan halua uskoa ilmastonmuutoksesta olevaan vahvaan näyttöön, jaksavat jankuttaa samoja hokemiaan vuodesta toiseen.
Ehkä se lämmittää heidän egojaan tai täyttää jonkun tyhjän paikan muuten.
En jaksaisi enää noista samoista kinata.
Kiinnostavampaa sen sijaan on tämä lievempi vetkuttelu asian tiimoilta, jossa ongelma myönnetään, mutta keksitään pikku kapuloita rattaisiin myönteisen päästökehityksen (siis alentamisen) hidastamiseksi.
Tarkoitan esimerkiksi alaan liittyviä käsitteitä "taakan jakaminen" ja "ilmastotalkoot".
Kumpikin vakiintunut puhetapa viittaa siihen, että ilmastonmuutoksen hidastaminen olisi jotain uhrauksia vaativaa ja paljon ponnisteluja aiheuttavaa sekä hirvittävän kallista.
Asian on kuitenkin mielestäni lähinnä päinvastoin. Käytännössä lähes kaikki yksityisen ihmisen käytössä olevat ilmastonmuutoksen hidastamiskeinot parantavat hänen elämäänsä yleensä ja taloutta erikseen.
Esimerkiksi autoilun vähentäminen säästää rahaa sekä liikunnan lisääntyessä parantaa myös terveyttä.
Nykyistä kasvispainotteisemmalla ravinnolla on myös pelkästään postiivisia vaikutuksia niin terveyden kuin taloudenkin kannalta.
Ja asumisessakin säästää, kun käyttää vähemmän fossiilisia lämmitysaineita.
Niin ja varmaan tekniikkakin kehittyy, kun sille uskalletaan asettaa jotakin vaatimuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Tuukka. It's all over now. Get a real job.

Anonyymi kirjoitti...

Väitteesi koskien Cato Instituten rahoitusta ovat todella harhaanjohtavia, mikä kyllä käy ilmi jopa itse linkittämästäsi tekstistä. Wikipediasta käy ilmi, että 2008 päättyneellä tilikaudella 77 % Caton rahoituksesta tuli yksityisiltä lahjoittajilta ja vain 2 % yrityksiltä, joiden joukossa toki myös on öljy- ja tupakkayhtiöitä.

Ylipäätään tapasti johdonmukaisesti teilata tietyt henkilöt ja tutkimukset pelkästään sillä perusteella, että joku öljy-yhtiö on saattanut rahoittaa niitä, on kyseenalainen. Eikö tieteellisiä tutkimuksia tulisi arvioida puhtaasti tieteellisin kriteerein, eikä sen perusteella kuka mahdollisesti on ollut mukana rahoittamassa tutkimusta? Kai öljy-yhtiöidenkin intressissä on mitä suurimmissa määrin tutkia ilmastonmuutosta ja sen seurauksia myös ihan bona fide?

Tuukka kirjoitti...

Johnu, oikeastaan näillä tyypeillä tärkeintä on a) tehdä viihdettä ja sitä kautta rahaa ja b) ajaa omaa agendaansa, eli libertaarista yhteiskuntaa. P&T tietävät ihan hyvin mitä tekevät (he tietävät vääristelevänsä tutkimuksia ja valikoivansa mielipiteitä tarkoitusperiensä mukaan), mutta se ei heitä estä.


1. Anonyymi, mitäs tietoa Gore on salannut, valehdellut tai vääristellyt?


2. Anonyymi, kuva on julkisen lisenssin alla ja löytyy suuresta osasta muitakin blogeja. Jos sinulla olisi rohkeutta ja älyä, argumentoisit asiaa ja omalla nimelläsi, etkä aukoisi päätä nimettömänä ilman että edes yrität väittää väittämiäni vääräksi.


3. Anonyymi, kiitos paljon! Ketä tahansa jaksaa kunhan asennoituu oikein. :)


4. Anonyymi, googleta "tiedeuskonto" löytääksesi kirjoitukseni siitä, kuinka IPCC:n (ei siis IPPC:n) jutut eivät voi olla uskontoa. Ne ovat tiedettä. Toivottavasti kirjoituksesi on pelkkä provo, koska tuo täyttää kaikki salaliittoteorian kriteerit. Mopo keulii ja kunnolla.


5. Anonyymi, Al Gore on poliitikko, joka ei edes yritä olla tiedemies.

Näköjään käyrä ei lopukaan kesken vaan käyräksi ei ole valittu globaalia lämpötilaa, eikä edes pohjoisen pallonpuoliskon lämpötilaa vaan POHJOISEN JÄÄMEREN lämpötila. Tämä on räikeää kirsikanpoimintaa, jossa on käyty läpi jokainen mahdollinen lämpötilakäyrä ja valittu juuri se, joka sattumalta sopii tuohon.

Väitteeni siitä, että kyseessä olisi 30 vuotta sitten päättyvä käyrä johtui siitä, että luulin sen olevan globaalin lämpötilan kehityskäyrä, kun se olikin pienen valikoidun alueen käyrä. Pahoitteluni.

Rahajuttuni eivät todellakaan ole salaliittoteoriaa. Se rahoitus on JULKISTA joten kyseessä on JULKILIITTOTEORIA. :D

DDT:stä luovuttiin suurelta osin siksi, että se muuttui tehottomaksi hyönteiskantojen muuttuessa resistiivisiksi. Korvaavia tuotteita oli saatavilla, jotka tepsivät paremmin. DDT oli useilla alueilla tehoton jo 60-luvulla, ja kyseinen tuote kiellettiin esim. Iso-Britanniassa vasta 1984.

Väitteillesi maatalouden laajasta DDT:n käytöstä samaan aikaan kuin kehitysmaat jätettiin ilman haluaisin nähdä lähdeviitteitä. Wikin artikkelit eivät tue näkemystäsi.


Kaj Luukko, toisaalta he ensin latelivat valikoituja ja vääristeleviä totuuksia CO2:n merkityksettömyydestä, joten mielestäni lopun kaneetti oli vain tekopyhää käsien pesemistä aiheesta.


6. Anonyymi, kiitos linkistä! Olli on aina viihdyttävä!


Tapio Sipilä & Co., loistava puheenvuoro, joka saa tukea tutkimuksista; saksalaisen tutkimuksen mukaan 2/3 energiansäästöhankkeista on taloudellisesti kannattavia.


6. Anonyymi, en saa tästä bloggaamisesta rahaa. Kävin viime viikolla mm. Tekesillä luennoimassa, pari viikkoa sitten Turun yliopistolla hoitotieteen laitoksella. Kyllä mulla duunia on ihan riittämiin ilman blogiakin. Oikeita töitä olen tänä vuonna tehnyt enemmän kuin tarpeeksi, suurimman osan vuodesta yli 40h/vko.


7. Anonyymi, Cato-instituutti saa merkittävän osan rahoistaan muilta vastaavilta järjestöiltä, jotka taas saavat rahansa muilta vastaavilta järjestöiltä, jotka taas saavat rahansa muilta vastaavilta järjestöiltä jotka saavat rahansa suuryrityksiltä. SourceWatchia selaamalla voi nähdä kuinka uskomattoman monimutkaiseksi rahoituksen alkuperän löytäminen on tehty.

Cato-instituutti on tiettyjen suuryritysten, kuten tupakkateollisuuden, äänitorvi, jossa on mukana suuri määrä ilmastoänkyröitä.

Sanomani kritiikki tuon "ympäristöasiantuntijan" (olenko minä rakennusasiantuntija kun olen Turun rakennuslautakunnan varajäsen) on ihan yhtä relevanttia, vaikka jättäisit huomioimatta sen, että puutun tyypin edustaman lafkan rahoitusjärjestelyihin.

Anonyymi kirjoitti...

Catosta vielä... muiden järjestöjen antaman rahoituksen osuus Caton kokonaisbudjetista oli vaivaiset 13 % vuonna 2008 päättyneellä tilikaudella.

Ymmärrän että et pidä Caton uusliberalistisesta linjasta, mutta kytkökset esim. öljy- ja tupakkateollisuuteen eivät ole niin vahvat, että Catosta voisi hyvällä omallatunnolla puhua niiden "äänitorvena" tai "käsikassarana".

Anonyymi kirjoitti...

Yrittiköhän säämieskään olla tiedemies, ei minusta, lähinnä vain propagandamies kuten Al.

Kirsikanpoimintaa harrastaa monikin taho. Tuo tapaus on itse asiassa mielenkiintoinen. P&T ohjelman kannalta tuo kirsikanpoiminta ei minusta ole kovin merkityksellistä kyseessä oli minusta vain esimerkki anti-AGW propagandasta (ei kovin hyvä tosin).

En usko, että P&T rahan takia juttujensa topikkeja suuntaavat. Yleensä ne sattuvat hyvin myöntäilemään minun mielipiteitäni. Ehkä olen pahan maailmanhallituksen kätyri?

http://en.wikipedia.org/wiki/DDT
"The appearance of DDT-resistance is largely due to its use in agriculture, where it was used in much greater amounts than the relatively small quantities used for disease prevention." MOT?

Anonyymi kirjoitti...

Tuukka: Oletko lukenut Toiviaisen kirjan Ilmastonmuutos. Nyt. ? Mitäs tykkäsit? t, Tarja Tuulikki

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä tietoja Gore on salannut tai vääristellyt?"

Älä näyttele typerää. Sekunnin googlaus:


The nine points: fact or fallacy?

· The film claimed that low-lying inhabited Pacific atolls "are being inundated because of anthropogenic global warming" - but there was no evidence of any evacuation occurring

· It spoke of global warming "shutting down the ocean conveyor" - the process by which the gulf stream is carried over the north Atlantic to western Europe. The judge said that, according to the Intergovernmental Panel on Climate Change, it was "very unlikely" that the conveyor would shut down in the future, though it might slow down

· Mr Gore had also claimed - by ridiculing the opposite view - that two graphs, one plotting a rise in C02 and the other the rise in temperature over a period of 650,000 years, showed "an exact fit". The judge said although scientists agreed there was a connection, "the two graphs do not establish what Mr Gore asserts"

· Mr Gore said the disappearance of snow on Mt Kilimanjaro was expressly attributable to human-induced climate change. The judge said the consensus was that that could not be established

· The drying up of Lake Chad was used as an example of global warming. The judge said: "It is apparently considered to be more likely to result from ... population increase, over-grazing and regional climate variability"

· Mr Gore ascribed Hurricane Katrina to global warming, but there was "insufficient evidence to show that"

· Mr Gore also referred to a study showing that polar bears were being found that had drowned "swimming long distances to find the ice". The judge said: "The only scientific study that either side before me can find is one which indicates that four polar bears have recently been found drowned because of a storm"

· The film said that coral reefs all over the world were bleaching because of global warming and other factors. The judge said separating the impacts of stresses due to climate change from other stresses, such as over-fishing, and pollution, was difficult

· The film said a sea-level rise of up to 20ft would be caused by melting of either west Antarctica or Greenland in the near future; the judge ruled that this was "distinctly alarmist"

· This article was amended on Friday October 12 2007. A panel in the article above listing the significant errors found by a high court judge in Al Gore's documentary on global warming was labelled The nine points, but contained only eight. The point we omitted was that the film said a sea-level rise of up to 20ft would be caused by melting of either west Antarctica or Greenland in the near future; the judge ruled that this was "distinctly alarmist". The missing point has been added.

Anonyymi kirjoitti...

Herralan blogissa joku huomautti että Sinulla Tuukka ja taminolla on erilaiset käsitykset auringonpilkkujen vaikutuksesta maapallon lämpötilaan. Kumpi teistä kusettaa ja kirjoittaa täyttä sontaa?

Anonyymi kirjoitti...

Tuukka Simonen sanoi...
”Kaj Luukko, toisaalta he ensin latelivat valikoituja ja vääristeleviä totuuksia CO2:n merkityksettömyydestä, joten mielestäni lopun kaneetti oli vain tekopyhää käsien pesemistä aiheesta. ”

Ehkä. Olen aina mieltänyt itseni skeptikoksi. Koskaan (tietääkseni) en ole onnistunut ”käännyttämään” ketään astrologiaan, ufoihin, telepatiaan yms. huuhaaseen uskovaa ihmistä. Suututtamaan olen onnistunut :-), mutta usko huuhaaseen voi olla liian luja järjellä pois selitettäväksi.

Nyt, jostain merkillisestä syystä ilmastokysymyksen kohdalla, skeptismi on kääntynyt täysin päälaelleen ja toimii nyt tiedettä vastaan. Siksi ilmastoskeptismin voi rinnastaa huuhaaseen, ehkä 90 %:ssa tapauksista. Loppu 10 % on oikeaa skeptismiä. Siitä haluan antaa pisteen P&T:lle, etteivät kieltäneet, vaikka ”todistusaineisto” nyt olikin huuhaata. Tietämättömyydestähän ei toisaalta voi syyttää, eikä näistä ohjelmista aina tiedä, mikä on tuottajan, mikä rahoittajan ja mikä juontajan päästä lähtöisin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuukka! Onpa hienoa, että jossain blogissa todella käydään keskustelua. Tietysti tässä on kyse yhteiskunnallisista asioista. Olen lukenut monta blogia, joihin ei kukaan kommentoi mitään!
Saat ihmiset aktivoitua.
En ota kirjoittamaasi minään Pyhänä itsestään selvyytenä, mutta monta hyvää näkökohtaa voin löytää ja ajattelemisen aihetta.

Tuo nautajuttu on minusta sellainen perimmäinen tunnekysymys. Pitäähän miesten saada syödä lihaa! Vuosia kituutettiin ruokapulassa lanttuja järsien ja sitten, kun vihdoin meillä on hyvinvointi, joku sanoo, että ei saa syödä lihapullia tai hyvää pihviä. Kohta ne kieltää keskioluenkin...

Tuukka kirjoitti...

Cato institute ajaa öljy-yhtiöiden etuja ja ottaen huomioon sen änkyröinnin jokaikisessä sopimuksessa, joka pyrkii vähentämään vaarallisia yhdisteitä, CFC-kaasuja tai tupakointia voin sanoa henkilökohtaisen mielipiteeni, että pidän Cato instituuttia misantrooppisena suuryritysten etuja ajavana järjestönä, jonka näkemyksen mukaan ihmiset ja luonto ovat arvottomia ja BKT:n kasvu on tärkeämpää kuin ihmisten hyvinvointi tai tasa-arvo.

Jenkeissä lähes kaikki änkryräjärjestöt saavat suuren osan rahoituksestaan yksityisiltä ihmisiltä, koska järjestöt leimataan "ympäristöjärjestöiksi" tai "tieteenedistämisjärjestöiksi" ja öljylobbarit panevat omasta palkastaan sitten osan järjestöille ja saavat nämä investoinnit verovähennyksiin. USA:n hyväntekeväisyys ja siihen kuuluva verovähennysjärjestelmä on läpimätä.

Tarja Tuulikki, en ole lukenut Toiviaisen kirjaa. Yritän pitäytyä tieteellisessä näkemyksessä ja jätän romaanit väliin. Näin objektiivisuuteni pysyy helpommin kuosissa. Tässäkin kommentissa kirjoitan epäobjektiivista mielipidetekstiä Catosta.

Goren leffan "vääristelyjä" käydään melko objektiivisesti läpi täällä: http://ninepoints.pbwiki.com/

Minulla ja Taminolla ei ole erilaiset käsitykset auringonpilkkujen vaikutuksesta maapallon lämpötilaan, eikä kumpikaan kirjoitta kyseisestä asiasta sontaa. Auringonpilkkujen vaikutus peittyy muuhun kohinaan siten että lämpötiladasta korrelaatiota ei hevillä näy, mutta muu kohina ei poista vaikutusta.

Kiitokset Luukolle jälleen kommentista, vaikka itse en nähnyt P&T:n loppua noin kaunisteltuna.

Xohanna, tuo nautajuttu tosiaan osuu aika kipeään paikkaan. Kyse on kuitenkin vanhojen perinteiden ehdollistamisesta. Keskiolut on niin ekologista, että sitä ei kannata kieltää. ;)

Anonyymi kirjoitti...

ILMASTONMUUTOS ON MYYTTI

Anonyymi kirjoitti...

Aika mielenkiintoista että menet lyttäämään Colemanin tietoja heti alussa. Toki, hän on telkkarin säämies mutta käsittääkseni sinä et tiedä ilmastoasioista yhtään sen enempää kuin hänkään. Ellei sitten kauppakorkeassa opeteta ilmastotiedettä?

Itse en usko tähän ilmastonmuutoshössötykseen ja Goren propagandaan. Saat toki itse uskoa vaikka Jeesuksen kuviin tacoissa ja tortilloissa mutta pistä naama umpeen. Näytät vain ääliöltä kun lainailet netistä sellaisia tohtoreita jotka ovat samalla puolella itsesi kanssa. Ilmastonmuutoshässäkkä on jakanut tiedemiehet kahtia ja et voi mitenkään todistaa millään tutkimustuloksilla muita tutkimustuloksia vääräksi. Ne jotka ei usko tähän ilmastobullshittiin toki voisivat, harmi vaan että media sivuuttaa fiksut tyypit ja antaa ääliöiden puhua.

Ei vegeaivoilla pitkälle pötki.

Tuukka kirjoitti...

"Aika mielenkiintoista että menet lyttäämään Colemanin tietoja heti alussa. Toki, hän on telkkarin säämies mutta käsittääkseni sinä et tiedä ilmastoasioista yhtään sen enempää kuin hänkään. Ellei sitten kauppakorkeassa opeteta ilmastotiedettä?"

Jokainen lukija voi ihan itse päättää ovatko argumenttini riittäviä. Ei siinä pätevyydellä ole mitään tekemistä, kun keskustellaan ARGUMENTEISTA.

"Itse en usko tähän ilmastonmuutoshössötykseen ja Goren propagandaan. Saat toki itse uskoa vaikka Jeesuksen kuviin tacoissa ja tortilloissa mutta pistä naama umpeen. Näytät vain ääliöltä kun lainailet netistä sellaisia tohtoreita jotka ovat samalla puolella itsesi kanssa."

Ei ole kyse uskosta. Faktat osoittavat ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen tosiasiaksi. Todisteita listattu mm. täällä: http://www.skepticalscience.com/What-happened-to-the-evidence-for-man-made-global-warming.html

Ja ne, jotka väittävät kaikkien todisteiden olevan valtavaa salaliittoa ovat niitä, jotka höröilevät. 97 % ilmastonmuutostutkijoista on sitä mieltä, että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tosiasia.

"Ilmastonmuutoshässäkkä on jakanut tiedemiehet kahtia ja et voi mitenkään todistaa millään tutkimustuloksilla muita tutkimustuloksia vääräksi. Ne jotka ei usko tähän ilmastobullshittiin toki voisivat, harmi vaan että media sivuuttaa fiksut tyypit ja antaa ääliöiden puhua."

Eikä ole jakanut. Tai jos kahtia jakautuminen on 97 % vakuuttuneita vs. 3 % epävarmoja niin silloin voidaan puhua jakautumisesta. Jos kerran ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos voidaan falsifioida, niin mikset sinä sitten tee sitä? Keskustelutapasi on muuten täysin ala-arvoista. Haukut ja mollaat ilman mitään sisältöä.

"Ei vegeaivoilla pitkälle pötki."

Joopa joo. Einstein, Newton, Tesla, Edison, Da Vinci, Vogel ja monet muut tiedemiehet olivat kasvissyöjä. Ja tutkitusti kasvissyöjiksi ryhtyvät ovat keskimääräistä älykkäämpiä. Einstein on sanonut mm. "Nothing will benefit health or increase chances of survival on earth as the evolution to a vegetarian diet."