tiistaina, elokuuta 21, 2007

"Suomalaiset saastuttaa niin vähän, ettei meidän pidä päästöjä vähentää"

Aika usein tulee vastaan argumentteja, joissa viitataan Suomen päästöjen olevan täysin merkityksettömiä, koska Suomessa väkiluku on vain 5,3 miljoonaa, kun taas Intiassa ja Kiinassa on yli miljardi asukasta.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan katso maiden rajoja. Suomi on osa EU:ta ja EU on vastuussa suuresta osasta maailman päästöjä. Jos USA:n osavaltiot olisivat itsenäisiä valtioita, voisiko jokainen niistä sanoa, että "ei meidän tarvitse mitään päästöjä vähentää, Kiina ja Intia saastuttaa niin paljon enemmän"?

Se, kuinka paljon suomalaisia on ei ole mikään perustelu. On totta, että asumme pohjoisessa ja maamme on harvaan asuttu, mutta Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat per capita laskettuna todella korkeat. Tässä listaa.

Yleinen väitös on myös, että energian (etenkin sähkön) kulutuksen on pakko kasvaa bkt:n kasvun mukana. Tämän ei välttämättä tarvitse pitää paikkaansa. Esim. Ruotsissa sähkön kulutus on viime vuosina pysynyt tasaisena tai vähentynyt johtuen valtion investoinneista mm. lämpöpumppujen asentamiseen ja muihin energiansäästöratkaisuihin. Lämpöpumput tuottavatkin vuosittain Ruotsissa usean terawattitunnin verran lämpöä ruotsalaisiin koteihin ja julkisiin tiloihin.

No suomalainen kilpailukyky ainakin menee pyllylleen, jos vähänkin vähennetään päästöjä? Ennen viime eduskuntavaaleja asiaa puitiin melko paljon. Mielestäni Heikki Korpela selvitti asiaa erinomaisesti blogissaan.

Ja sitten vielä teollisuus karkaa, kun sähkön hinta nousee liikaa? Ensinnäkin, viime vuosina Suomen työttömyys on vähentynyt todella nopeasti huolimatta sähkön hinnan nopeasta noususta. Toisekseen keskimääräisen suomalaisen teollisuusyrityksen kustannuksista vain prosentti tulee sähkölaskusta, energiaintensiivisillä aloilla jopa 7 %. Tällöin sähkön hinnan kaksinkertaistuminen (se on todella rankka nousu) nostaisi suomalaisen teollisuusyrityksen kokonaiskustannuksia prosentilla. Kun noita lukuja vertaa palkkaneuvottelujen vaikutuksiin huomataan, ettei sähkön hinta ole läheskään niin suuri vaikuttaja suomalaisten teollisuusyritysten kokonaiskustannuksiin kuin mitä yleisesti väitetään.

Sitäpaitsi Suomi ei kuitenkaan voi kilpailla hinnalla Kiinan teollisuuden kanssa, Kiinassa kun suurimmat menoerät, palkkakustannukset, logistiikka, raaka-aineiden hinnat ja verot, ovat merkittävästi alemmat kuin täällä. Suomi ei kustannuksilla pysty kilpailemaan edes Puolan kanssa, siellä kun saa jokusella satasella palkattua teollisuustyöntekijöitä kuukaudeksi. Suomi pärjää osaamisella, koulutuksella ja huipputeknologialla, ei halvalla sähköllä.

Asiasta lisää mm. WWF:n sivuilla.

PS. Olen kuumeessa sängyn pohjalla, joten tekstissä voi tulla vastaan ihan mitä vain.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mutta kun Suomen päästöt OVAT täysin merkityksettömiä. Ei luonto laske mitään "per capita" -lukuja.

Tuukka kirjoitti...

Mutta jos EU lasketaan yhdeksi kokonaisuudeksi, kuten esim. USA, niin siinä vaiheessa energiansäästötoimet varmasti aloitettaisiin sieltä, missä ihmiset saastuttavat kaikkein eniten, eli EU:n tapauksessa mm. täältä Suomesta.

Luonto ei laske per capita -lukuja, mutta suomalaiset ovat kovasti sanomassa muille, kuinka heidän pitää vähentää päästöjä vaikka suomalaiset itse saastuttavat per lärvi enemmän!

Suomi on lisäksi erittäin vauras maa, meillä olisi helposti varaa tehdä energiansäästötoimia ja investoida uusiutuvaan energiaan, toisin kuin jollain Gambialla. Kiinassa kouluttamaton työläinen tienaa 60 euroa kuussa. Rupea sillä rahalla sitten valikoimaan ympäristöystävällisiä elintarvikkeita tai lämmitysmuotoja!

Anonyymi kirjoitti...

Mites, kun täällä 5.3M asukkaan maassa metsät nielevät ( STT 21.7) 20 M tonnia Co2:ta / vuosi...äkkiä tuosta tulee per capita aika paljon?
Lähinnä mua rassaa se että suomalaisia syyllistetään oman hallituksen ja tiedoitusvälineiden taholta ihan tolkuttomasti. Tottakai kannattaa ajatella modernisti ja käyttää esim energiansäästölamppuja ja vaikka ilmalämpöpumppuja...mutta mitä tää tosiasiassa vaikuttaa? Puhutaan hurskaita autoilun vähentämisestä verotuksen kautta...ei se auto juo sen vähempää vaikka miten verotettaisiin. Ei ole enää aikoihin ollut "huviajeluita" joita vähentää ( ainakaan itsellä). Tuskin valtio ostaa mun bensa-auton käteisellä päivän hintaan jotta voin ostaa dieselauton?? Pitäisi kuulemma muuttaa lähiöihin jotta liikkumistarpeet vähenisivät. Ostaisiko valtio tämän nykyisen kämpän päivän hintaan??
Teollisuus ajetaan politikoimalla kehitysmaihin jossa ei oikeasti piitata p..kaakaan ympäristöasiosta. Esim kaikkien trendsttereiden halveksima raskas "savupiipputeollisuus" on Suomessa erittäin puhdasta ja vastuullista, verrataan vaikka kuparinsulattamista Suomessa ja useimmissa Afrikan maissa. Itänaapurin Utopiassa, vihreiden ihannevaltiossa (jota ei saa arvostella) on alueita kuten Magnetogorsk jossa ei horisonttia näy käryn takia, Tai Severonikel joka on kuin kuun pintaa 50km säteeltä.

Näillä "jos lasketaan kokonaisuudeksi- per capita-lämmityskulut- pitkät-etäisyydet" malleilla saadaan aina haluttu lopputulos, kuten vaikka sellainen että suomalainen on maailman pahin p..kaaja ja hävittämällä koko kansa maailma pelastuu? Olihan joku foliopipo taannoin kieltämässä puulämmitystä taajamissa...kun tulee sitä savua

Tuukka kirjoitti...

Puunpolton pienhiukkaset voivat taajama-alueella olla todellinen terveysriski. Ongelmaa sillä, että polttaa puun oikein. Kiellon sijaan parempi tapa olisi koulutus ja valistus. Puu on kuitenkin fiksu ja ekologinen tapa lämmittää.

Kannattaa lukea blogini vanhin merkintä, jossa puhutaan juuri tuosta autojen verotusasiasta. Pienituloisten autot ei kuluta yhtään vähempää, vaikka bensan hinta kaksinkertaistuisi.

Suomalaiset päästövähennykset kannattaa keskittää uusiutuviin energianlähteisiin ja energian säästöön, koska tekniikkaa kehittäen pystytään luomaan vientimarkkinoita, koska kysyntä moisille tuotteille on hurja ja siten Suomi voisi olla mukana vähentämässä kehittyvien maidenkin päästöjä ja jopa hyötyä siitä taloudellisesti. Helpoin tapa on toki muuttaa ruokavaliotaan ekologisemmaksi, ruokahan on suomalaisen kuluttajan suurin ekologisen jalanjäljen tuottaja.

Anonyymi kirjoitti...

En löytänyt tuoreempia lukuja, mutta vuonna 2007 Suomen osuus 0,22% maailman CO2-päästöistä. Eli jos Suomi vedettäisiin sileäksi takaisin kivikauteen, lopetettaisiin koko nykyinen yhteiskunta..PUF! Suomen CO2-päästöt olisivat 0 % ja 0 grammaa.

Kuinka joku voi väittää, että Suomen tekemisillä olisi mitään vaikutusta koko pallon tilanteeseen jos nollapäästöilläkään ei olisi merkitystä?


http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_carbon_dioxide_emissions#List_of_countries_by_2007_emissions