lauantaina, heinäkuuta 03, 2010

Sähköautojen vallankumous alkamassa!



Sähköautorintamalla on kuhinaa. Siinä vaiheessa kun tämän hetken mielenkiintoisimmasta (ainakin Top Gearin Jeremy Clarksonin mukaan) urheiluautosta julkaistaan sähköversio, voidaan sanoa, että läpimurto on lähellä. SLS AMG E-Cell tekee kaikista muista sähköautoista... no, laimeita. Ulkonäkö on lähes täsmälleen samanlainen kuin V8-ottomoottorimallissa. Hinta tulee tietenkin olemaan useimpien ulottumattomissa, mutta kiitos Suomen mielenkiintoisen autoveron, joka tukee vähäpäästöisen auton ostamista ja rankaisee paljon kuluttavia autoja, saattaa sähkömalli olla Suomessa edullisempi kuin bensiinillä kulkeva!

Superautojen sähköistymisellä ei maailmaa pelasteta, auton saa kaupasta vasta 2015 ja yhdellä latauksella ajaa vain noin 180 kilometriä, mutta silti voidaan pitää suurena rajapyykkinä sitä, että yksi maailman suurimmista autovalmistajista ottaa bensiinikäyttöisen automallin rinnalle samanlaisen saatavana sähköisenä. Kun huomioidaan tuo 180 kilometriä yhdellä latauksella huolimatta huippuhienoista Teslan litiumakuista, voidaan ehkä ymmärtää myös se, että autofirmoilla ei ole ollut valtavaa salaliittoa pitääkseen sähköautoja pois markkinoilta. Akkutekniikka alkaa vasta nyt olla niin hyvää, että se pystyy kilpailemaan polttomoottoriautojen kanssa tosissaan.

Sähköautoilun hyviä uutisia on tänä vuonna tullut enemmänkin. Mersulta on tulossa vielä tänä vuonna sarjatuotantoon (tosin vain pieninä määrinä) maailman ensimmäinen sarjavalmisteinen täysin sähköllä toimiva pakettiauto, eVito. Koskaan aiemmin pakettiautoja ei ole valmistettu sähköiseksi suoraan tehtaalla. Kantavuus on tavallisen Viton luokkaa, eli 900 kiloa ja ajomatka yhdellä latauksella 130 kilometriä, mikä riittää kaupunkijakeluun hyvin. eVitosta voi lukea lisää Automerkit.fi-sivustolta ja virallisesta lehdistötiedotteesta.

Muuta mielenkiintoista

- Ilmastokeskustelua jälleen aktiivisesti seuranneena olen huomannut, että tällä hetkellä änkyröiden tämän hetkinen suosikkiaihe on se, että 2000-luvulla ei ole ollut kaikkien datasettien mukaan tilastollisesti merkittävästi lämmennyt. Tämä vuosi on kuitenkin ollut poikkeuksellisen lämmin ja saattaa rikkoa lämpöennätykset, mutta vaikka tarkasteltaisiin vain dataa jolloin tämänhetkinen lämpöpiikki jätettäisiin pois, eivät mitkään objektiiviset faktat tue lämpenemisen pysähtymistä. Aiheesta tehtiin mielenkiintoinen tarkastelu: porukalle tilastotieteilijöitä annettiin käteen dataa kertomatta mitä siinä on ja käskettiin analysoida datan trendit. Kyseessä oli globaali lämpötiladata ja yksiselitteinen analyysi oli, että trendi on lämpenevä ja että lämpenemisen pysähtyminen tai 2000-luvulla muka tapahtunut viileneminen ovat kirsikanpoimintaa ja epätieteellistä tarkoitushakuista numeroiden vääristelyä. Lue lisää tästä.

- Vegfesteillä, jossa olin edustamassa yritystäni ja puhumassa vegaaniurheilusta, minulla oli ilo kuunnella Leo Straniuksen loistavaa esitelmää harhaluuloista ruuan ympäristövaikutuksista. Ehdottomasti suositeltavaa luettavaa, kuten Leon blogi muutenkin!

- Roy Spencer julkaisi juuri UAH:n lämpötiladatan kesäkuulta 2010. Lämmintä pukkaa, mutta saattaa olla että 1998 jää kyseisessä datasetissä edelleen lämpimimmäksi vuodeksi. Tällä hetkellä ero vuoden 1998 ja 2010 välillä ei ole tilastollisesti merkittävä, eli jopa skeptikkojen suosikkidatan perusteella on alkuvuosi 2010 kaikkien aikojen lämpimin, tasoissa alkuvuoden 1998 kanssa.

keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2010

Oodi kaksoissokkotutkimukselle

Kirjoitus menee pahasti ohi blogin aiheesta, mutta koska asia on mielestäni tärkeä, postaan sen silti.

Minusta tuntuu, että suurella osalla ihmisistä ei ole mitään käryä miten tiedettä tehdään ja sen takia ihmiset uskovat mitä omituisimpiin asioihin.

Etenkin lääketieteen saralla suurin saavutus on kaksoissokkotutkimus. Sillä ei ole tarkoitus tutkia miten jokin asia toimii vaan sitä, miten jokin asia vaikuttaa testiryhmään verrattuna johonkin toiseen hoitomuotoon ja se toteutetaan siten, että testaajat eivät tiedä missä ryhmässä he tai testattavat ovat, eivätkä myöskään testaajat tiedä annetaanko heille lääkettä A, lääkettä B tai kalkkitabletteja tai muuta placeboa eli lumelääkettä.

Täällä hyvä kirjoitus aiheesta, selittää hyvin taustoja.

Kaksoissokkotutkimuksilla pystytään aukottomasti todistamaan esimerkiksi vitamiinien toimivuus, lääkkeiden teho tai tehottomuus ja monia muita asioita. Testiryhmiä pitää tietenkin valita sattumanvaraisesti ja tärkeissä asioissa testiryhmät ovat valtavia ja tutkimuksia tehdään usein todella monia samasta aiheesta ihan vain sen takia, että suljetaan pois mahdollisuus että testiryhmään olisi sattunut valikoitumaan sellaisia henkilöitä, jotka aiheuttavat vääristymää tutkimukseen.

Lopputulokset analysoidaan tilastotieteellisin menetelmin ja sen jälkeen yleensä lasketaan luottamusväli, eli prosentti jolla todennäköisyydellä tutkimuksen tulokset ovat luotettavia eivätkä voi johtua sattumanvaraisuudesta. Tilastotieteen perusteet käydään läpi lukiossa, joten monet tietävät mistä on kysymys.

Muutama juttu jotka kaksoissokkotutkimuksessa EIVÄT vaikuta, jos metodologia on kunnossa:

  • Tutkimuksen tekijä.
  • Tutkimuksen rahoittaja.
  • - Se, ymmärretäänkö vaikutusmekanismia lainkaan.

Tuloksia voidaan saada joko.

  • Mittauksilla jolloin saadaan kovaa dataa siitä, miten jokin asia vaikuttaa
tai

  • Subjektiivisilla mielipiteillä, eli kysytään testijoukolta miten he kokivat esimerkiksi lääkehoidon vaikuttavan.
Esimerkiksi Viagra löydettiin sattumalta, kun testijoukko verenpainelääketutkimuksessa kertoi oma-aloitteisesti että heijaria on pukannut ahkeraan.

Kaksoissokkotutkimus on mielestäni välttämätön minimivaatimus sille, että jotain hoitoa pidetään toimivana. Jos hoito toimii yhtä hyvin lääkkeillä tai ilman, on varma asia että lääkkeet eivät edesauta hoitoon ja siten lääke on kyseiseen hoitoon kelvoton.

Kyse ei ole asennoitumisesta "koululääketieteeseen" eikä sillä ole mitään tekemistä vaihtoehtoisten hoitomenetelmien dissaamisella. Näkemys siitä, että vaihtoehtohoitoja dissataan tieteessä johtuu täysin siitä, että useimmat vaihtoehtohoidot on todettu täysin kelvottomiksi mutta siitä huolimatta ala on miljardibisnestä joka työllistää tuhansia.

Jos hankitte jotakin hoitoa, pyytäkää nähdä tieteellisiä faktoja siitä, että hoito todella tepsii ennen kuin annatte penniäkään hoidosta. Eri asia on, jos menee jonnekin ihan vain mielenkiinnon takia ja kokemuksen takia.

keskiviikkona, maaliskuuta 31, 2010

Blogi valittu kakkoseksi Suomen ympäristöblogien joukosta

Ironista kyllä, valitsemisaika oli maaliskuu 2010, joka taitaa olla blogin olemassaoloajan ensimmäinen kuukausi ilman yhtäkään postausta.

Valinnan suoritti Cision, linkistä voitte lukea lisää valintaperusteista.

Onnittelut Leolle voitosta ja Kaitsulle hienosta kolmannesta sijasta (olisit ansainnut olla korkeammalla ;)). Ja vielä Ville-Veikolle onnittelut top kymppiin pääsystä!

Kertooko se muuten blogin tasosta jotain, että minut palkitaan heti kun en kirjoita mitään kuukauteen?

Jotta tulisi sentään jotain mietittävää, niin voitte kuvitella kuinka monta kertaa on ärsyttänyt, kun ihmiset puhuvat kuinka "ilmastonmuutos ei tullutkaan" kun Suomessa on lunta huhtikuulle asti. Ja että ei se kasvihuoneilmiö vaikutakaan kun oli kylmä talvi. Globaalisti on menossa paljon lämpimämpi vuosi kuin pari edeltävää, itse asiassa kunhan saadaan maaliskuun arvot näkyviin niin alkuvuodesta saatetaan saada kaikkien aikojen lämpimin. Paikallinen sää ja globaali ilmasto ovat kaksi täysin eri asiaa. Alla vielä kuva viime talven lämpötiloista.

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Mitä Helsingin valtuuston kasvisruokapäivän käsittely maksoi?

Tämä liittyy tietenkin käsittelyyn Helsingin koulujen viikottaisesta kasvisruokapäivästä.

Pikainen laskelma antaa vähän osviittaa siitä, miten verorahoja haaskataan. Kokouspalkkioiden summat otin täältä.

- Jäseniä on 85 kappaletta.
- Puheenjohtajan palkkio on 390€/kokous
- Jäsenien palkkio on 295€/kokous

Normaalin kokouksen kustannukset ovat siis 25170 euroa valtuuston palkkioiden osalta.

Palkkiosäännöstä: 4 § Yli 3 tuntia kestävältä kokoukselta kokouspalkkio maksetaan 50 prosentilla korotettuna.

Koska tuo kokous kesti yli 3 tuntia, saivat kaikki kokouspalkkion korotettuna eli + 50 prosenttia. Siten kuluja tuli 37755 euroa.

Tuo edustajien lapsuuden traumojen purkaminen, pieruista ja hylkeistä puhuminen yms. maksoi siis 12585 euroa helsinkiläisille veronmaksajille.

Tosin pikkusummahan tuo on siihen nähden, että samat ihmiset samalla argumentointikyvyllä päättävät siitä neljän miljardin vuosittaisesta kaupungin budjetista.

tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Global Warming Doomsday Called off called off

Kinasin netissä ja satuin keräämään samalla aineiston blogikirjoitukseen, joten miksipä en sitä saman tien julkaisisi täälläkin. Kyseessä on muutaman vuoden vanha jatkuvasti netissä kiertävä dokkari, jonka on tehnyt tanskalainen Lars Mortensen:

Mukana yhteistyössä lopputekstien mukaan myös Yle! Video on katsottavissa täällä.


- Eka tyyppi jota tuossa haastatellaan on John Christy, monelle tuttu mies. UAH:n ilmastotutkija.

- Toinen on Nils-Axel Mörner joka ei ole ihan uskottavimmasta päästä, kannattaa mm. varvulla veden löytämisen tiedettä.

- Kolmas on tietääkseni Sallie Baliunas, joka aiemmin väitti kivenkovaa että CFC-kaasut eivät aiheuta otsonikatoa. Hän on saanut tukea mm. fossiiliteollisuudesta.

- Neljäs on David Legates, hänkin varsin aktiivinen fossiiliteollisuuden rahoittamissa järjestöissä.

- Lisäksi mukana n. 12:00 eteenpäin on Willie Soon, joka on kaulaansa myöten fossiiliteollisuuden rahoissa. Lisää juttua.

Dokkarin pääargumentit:

1.) Menneet lämpötilat ovat väärässä

Esitetään "vanha näkemys" ja "IPCC:n uusi näkemys" peräkkäin viimeisten 1000 vuoden lämpötiloista. Unohdetaan, että:

- Vanha näkemys perustuu Keski-Englannin puulustoihin jotka eivät kerro yhtään mitään globaaleista lämpötiloista.
- Uusi näkemys on about samanlainen, teki tutkimuksen kuka tahansa (esimerkkejä proxyrekonstruktioista on parikymmentä tältä vuosituhannelta). Nykyään proxyja on käytössä valtavia määriä joka puolelta maailmaa ja ne osoittavat, että tuo IPCC:n 20 vuotta sitten käyttämä "vanha näkemys" oli väärä eikä sitä ole korvattu poliittisin perustein vaan sen takia että se on väärä.

Aihesta lisää Wikipediassa.

2.) Satelliittimittaukset osoittavat lämpenemisen olevan vähäistä

Kyseessä on vuosia sitten korjattu virhe, joka johtui väärästä etumerkistä satelliittien kiertonopeuden korjaamisessa. Videolla oleva Christy kertoo itse:
"Previously reported discrepancies between the amount of warming near the surface and higher in the atmosphere have been used to challenge the reliability of climate models and the reality of human induced global warming. This significant discrepancy no longer exists because errors in the satellite and radiosonde data have been identified and corrected."
3.) Merenpinta ei nouse.

Nils-Axel Mörner menee Malediiveille ja osoittaa, että merenpinta ei ole noussut siellä joten merenpinta ei nouse. Samaan aikaan toisistaan riippumattomat satelliitit ja tuhanent mittaukset eri puolilla maailmaa osoittavat toista. Mörner on saanut Ruotsissa vuoden huuhaa-palkinnon pitäessään yliopistossa opintoja veden etsimisestä varvulla.

sunnuntai, helmikuuta 21, 2010

Helsingin kaupunginvaltuustolle yleissivistystä


Katsokaa ja ihmetelkää. Nämä ihmiset ovat demokraattisesti valittuja ja päättävät noin neljän miljardin euron budjetista vuosittain. Tämän yksittäisen kokouksen sekoilu yksinään maksoi yli 12 000 euroa, katso laskelma kokouspalkkioista TÄÄLTÄ.

Noukin pätkästä argumentteja ja annan niihin vastineita. LUKIJAT! Kertokaa kommentoijien nimiä koska en itse tunnista helsinkiläisiä kaupunginvaltuutettuja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta!
"Stalinistit, elitistit, stalinistit, elitistit."
Kumpi se nyt oli? Miten voi olla samaan aikaan elitisti ja stalinisti? o_O Kokoomuksen stalinistinen puisto-osasto? Hä?
"Kuinka johtavat poliitikot voivat kieltää kasvavilta lapsilta oikeuden täysipainoiseen ravintoon..." (Koulumies)
Johtavat ravitsemustutkimukset ja -järjestöt osoittavat, että kasvissyönti oikein toteutettuna on täysipainoinen ja sopiva ruokavalio kaikenikäisille. Lähteitä mm. Wikipedian artikkeleista roppakaupalla. Lisäksi kasvisruokavalion hyödyistä on valtavasti tutkimustietoa samaisessa artikkelissa.
"...vedoten heidän pikkuruiseen hiilijalanjälkeen" (Koulumies)
Kyse ei ole mistään "pikkuruisesta hiilijalanjäljestä" vaan valtavasta määrästä eri syitä. Henkilön ymmärtämättömyys käsittää laajaa perustelua on käsittämätöntä. Suomalaiset syövät terveyssuosituksiin nähden jo nyt liikaa lihaa. Sitäpaitsi lihan hiilijalanjälki on valtava ja kouluruoan osalta puhutaan vuositasolla miljoonista kiloista lihaa, jonka hiilijalanjälki vastaa tuhansien autojen vuosittaisia päästöjä.
"Kerran viikossa kouluruokailusta tehdään epämiellyttävä tilanne."
Kuinka monelle koululaiselle tällä hetkellä on epämiellyttävä tilanne, jos kouluruokana on pinaattilettuja? Ja onko tilanne parempi niinä päivinä kun oppilaille syötetään tillilihaa? Henkilön käsitys kasvisruoasta on kuin suoraan keskiajalta.
"Pakollinen kasvisruokapäivä tarkoittaisi käytännössä sitä, että merkittävä osa oppilaista jäisi usein ilman mieluisaa ja ravitsevaa ateriavaihtoehtoa."
Ero nykyiseen järjestelmään, jossa 5 viikon ruokalistalla olisi 3 kasvisruoan sijaan 5 kasvisruokaa olisikin järkyttävä ero nykyiseen. Perustelut ravitsevan ateriavaihtoehdon puuttumisesta puuttuvat täysin, koska väite ei perustu minkään sorttiseen faktaan.
"Ei ole mitään varmuutta, että kasvisravinto helsinkiläisissä kouluissa yhtenä päivänä pelastaisi maailman."
Neljän miljardin budjetti vuodessa. Miettikääpä sitä. 4 000 000 000 euroa vuodessa. Tämän henkilön päätäntävallan alla.
"Useiden kasvisruokien hiilijalanjälki on todellisuudessa suurempi kuin kotimaisen sian- tai naudanlihan."
Mutta suurimman osan ei ole. Useiden kasvisruokien hiilijalanjälki on murto-osa siitä mitä kotimaisen sianlihan. MIPS-arvoilla laskettuna kasvisruoat hakkaavat sianlihan ja broilerin mennen tullen. Tässä kommentissa sentään oli se hyvä pointti, että myös kasvisruoan valinnassa pitää käyttää järkeä. Esimerkiksi kasvihuonekurkku ja -tomaatti ovat talvella todella epäekologisia vaihtoehtoja. Mutta ne eivät korvaa lihaa joten ne eivät liity itse kasvisruokapäivään millään tavalla.
"Päästöjä siitä kyllä syntyy mutta kunnon tuuletuksella siitä selviää." - "Saattaisi tuoda lisää kiusallisia hajutilanteita koteihin." - "Tuuletus kuluttaa energiaa"
Neljä miljardia vuodessa.
"Myöskin papuja, herneitä, soijaa joita tuodaan laivoilla kaukaa ...lasteittain. Kuinka paljon kuljetus ja varastointi lisäävät päästöjä?"

"Vai sisältäisikö se maapallon toiselta puolelta kuljetettuja ja siten ympäristöä suuresti kuormittavia raaka-aineita kuten soijaa." (Jussi Halla-Aho, PS)
Hienoa, väitteen sijasta ensimmäinen henkilö kysyi asiaa eikä heittänyt mutulla asioita kuten Halla-Aho. No, minä vastaan. Päästömäärät logistiikasta täällä. Mitä tulee varastointiin, niin kyseisten tuotteiden varastointi on todella, todella paljon vähemmän energiaa vievää kuin lihan varastointi, minkä lisäksi hävikki on todella pientä. Liha vanhenee nopeasti ja merkittävä osa lihasta päätyy roskiin lyhyen varastointiajan takia. Pavut yms. säilyvät pari vuotta hyvälaatuisena. Ylläolevasta linkistä: Kuljetusten osuus koko tuotantoketjun hiilidioksidipäästöistä ja niiden aiheuttamista ilmastonmuutosvaikutuksista on hyvin pieni, osoittavat Maatalous- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimukset.
"Siitä maailma ei pelastu"
Käytän jatkossa tätä jokaikisen hankkeen vastustamiseen.
"Lisäksi aloitteessa puhutaan lakto-ovo-vege...vegaanisesta ruoasta, joka tarkoittaisi sitä, että syödään munia ja maitoa. Mistä nämä tulevat, jos eläimiä, kotieläimiä siis tuotantoeläimiä ei saa olla."
Ja oliko tässä ehdotuksessa mukana eläintuotannon lopettaminen? Kun aloite nyt meni läpi niin loppuuko eläintuotanto Suomessa?
"Koulujen ruokailua kehitetään ekologisemmaksi poistamalla jokapäiväisestä ruokavaliosta ympäristön kannalta haitallisimmat elintarvikkeet eri elintarvikeluokissa. Tällaisia ovat esimerkiksi riisi kasviksista ja petokalat kaloista."
Petokalat. Pistää hiljaiseksi. Miettikää sitä seuraavaksi kun ostatte tehotuotettua petokalaa. NELJÄ MILJARDIA VUODESSA!!! Tämä henkilö päättää yli puolen miljoonan ihmisen yhteisistä asioista!
"Nyt on hylkeitä jotka syö sen silakan puolestamme." (Ilkka Taipale, SDP)
(kuvittele tähän kuva, jossa mopo lähtee käsistä)
"Täällä on väitetty, että kasvisruoasta saisi aina samat ravintoaineet kuin lihasta. Ei aina saa."
No ei kyllä varmasti ole tuolla lailla väitetty. No, jatkuu...
"Otan esimerkiksi niasiini B3-vitamiinin. Olen ymmärtänyt että sitä on paljon viljassa ja mm. vehnäleseessä. Koska itselläni on keliakia, syön gluteenitonta ruokaa, en voi saada niasiinia täysjyväviljasta mutta se ei onneksi haittaa mitään koska sitä on runsaasti myös lihatuotteissa." (Koulumies)
Kaupunginvaltuutetulle tiedoksi, että kasvikunnan tuotteista niasiinia saa hyvin paljon muistakin lähteistä kuin viljatuotteista. Siitä on hyvin harvalla ihmisellä puutetta. Finelin lista vegaanisista niasiininlähteistä.
Valtuutettu Kari esitti, että kasvisruokaa käyttävä 10-15 prosenttia ei olisi aliravittuja tämän takia. Kuitenkin anorektikot harvoin ovat liharuoan käyttäjiä joten anorektikot löytyvät pääosin tästä ryhmästä.
Kausaliteetti ja korrelaatio, anyone? Tieteenteon perusopinnot ovat mahdollisesti jääneet väliin? Kasvissyönti ei johda anoreksiaan, vaan anoreksia kasvissyöntiin.
"Poikani on sairastanut anemiaa. Olin aika yllättynyt kun lastenlääkäri kertoi, että rauta ei imeydy ihmisiin juuri ollenkaan kasviksista vaikka sitä voi olla niissä paljonkin. Se johtuu kuulemma siitä, että kaikki vihannksissa oleva rauta on niinsanottua ei-hemirautaa joka imeytyy elimistöön tosi huonosti. Lihassa puolella raudasta on hemirautaa joka imeytyy hyvin."
Ja se kaksi kasvisruokapäivää kuussa enemmän 5 viikon aikana muuttaisi tilannetta. Vegaaneillakaan ei ole raudanpuutetta muita useammin ja keskimääräisen vegaanin ruokavaliossa on vähemmän puutteita kuin keskimääräisen sekasyöjän. Anemian yksi suurimmista syistä tuntuu olevan maitotuotteiden suuri kulutus, koska samalla ruokailulla nautittuna kalsium estää tehokkaasti raudan imeytymistä. En sano, etteikö huonosti suunniteltu kasvisruokavalio voisi johtaa raudanpuutteeseen, mutta niin johtaa mikä tahansa ruokavalio puutteellisesti suunniteltuna. Väitteet siitä, että nonhemirauta ei imeytyisi hyvin on hyvin yksioikoisesti ja mustavalkoisesti ilmaistu ja siten valheellinen. Aihe on monimutkainen ja siitä voi lukea lisää esimerkiksi Keho.netistä. Itselläni on hemoglobiini 150-160 paikkeilla neljän vegaanivuoden jälkeen jota edelsi kymmenen lihatonta vuotta.
"Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kivikautinen ruokavalio on ihmiselle sopivin."
Ja se, että joku kirjoittaa kirjan jossa väittää tietävänsä mitä ihmiset söivät kivikaudella ei tarkoita sitä, että kivikaudella todella syötiin kyseisellä tavalla. Tiedän tapauksen ja tunnen ravitsemustutkijoita, jotka kieltäytyivät kivikautista ruokavaliota käsittelevän kirjan tekemiseen osallistumisesta johtuen sen räikeästä epätieteellisyydestä. Toivotan kuitenkin onnea avotulella kärtsätyn maustamattoman lihan popsimiseen ja 30 vuoden keskimääräiseen elinikään.
"Ihmisen hampaisto ja ruoansulatuskanavahan on suunniteltu sekaravintoa varten."
Ensinnäkin sitä ei ole suunniteltu vaan se on evoluution tulos. Jokainen voi tästä vertailusta käydä katsomassa, onko ihmisen elimistö enemmän "suunniteltu" kasvis- vai sekaruokavalion mukaan.
(jatkuu ilmeisesti kivikauden ruokavaliosta) "Siinä jopa puolet energiasta saadaan proteiinista kuten lihasta ja kalasta. Kasviksista, rasvasta ja hedelmistä tulee loput"
Puolet energiantarpeesta proteiinista tarkoittaisi noin 1000 kaloria päivittäin proteiinista. Tämä tarkoittaisi 250 gramman päivittäistä proteiinimäärää, joka vaatisi toista kiloa lihaa päivässä. Käytännössä tuohon 50 % kaloriosuuteen proteiinien osalta ei pääse kuin pelkkää lihaa tai kalaa syömällä. Kuulostaa hyvin realistiselta ja järkevältä. Kasviksien, rasvan ja hedelmien osuutta nostamalla laskee proteiinin määrä ruokavaliosta väkisin reilusti alle 50 prosenttiin.
"Lihavuus tulee varmuudella lisääntymään nuorison parissa. VARMUUDELLA! Riippumatta mitä me teemme." (Ilkka Taipale, SDP)
Tutkimusten mukaan ylipaino on vegaaneilla lähes olematonta. Siinä missä 2/3 amerikkalaisista sekasyöjistä on ylipainoisia, vain 11 % vegaaneista on ylipainoisia, kertovat tilastot.
"Ja siinä keskeisenä syynä on kasviruoan pasta ja niin edelleen. Täällä jotkut taitavat puhuivat että kasvissyönnistä on diabetes tullut." (Ilkka Taipale, SDP)
KASVISRUOAN PASTA? Miten ihmeessä pastaa pitäisi syödä yhtään eri määriä kasvissyöjänä verrattuna sekasyöjään? Kyseisen väitteen heittäjä on lääketieteen tohtori ja epäilen todella vahvasti hänen ammattitaitoaan. Ainakaan logiikka ei ole vahvin laji.

maanantaina, tammikuuta 11, 2010

Miksi blogi on ollut hiljaa?

Syynä on se, että perustin vegaanisen nettikaupan, Vegetukku.fi:n, joka avasi ovensa eilen.

Uusia kirjoituksia on tekeillä, mutta tällä hetkellä firman pyörittäminen vie paljon aikaa joten viimeistelen ne vasta lähipäivinä. Palaute on ollut aivan mahtavaa ja tilauksia satelee mukavasti.

Jokaisesta tilatusta tuotteesta vähennän erilaisin päästövähennyshankkein 10kg CO2-päästöjä.

Vegetukusta keskustelu tähän threadiin, kiitos. Ei muihin.


EDIT 17.1.2010:

Ensimmäisen viikon aikana Vegetukku myi 830 tuotetta. Niistä laskettu päästövähennys on 8300 kiloa CO2-päästöjä, joka vastaa 52 000 kilometrin autolla ajoa. Lisää aiheesta osoittessa http://vegetukku.fi .