lauantaina, elokuuta 18, 2007

Ilmastomyytti: "Espanjasta tuodaan tomaatit lentokoneella Suomeen"

Eikä tuoda. Kuljetuksen merkittävä ympäristövaikutus on myytti. Suomeen tuodaan lentokoneella vain joitain erikoishedelmiä ja nekin tulevat joko Etelä-Amerikasta tai Afrikasta.

Etenkin talviaikaan espanjalaisten tomaattien ostaminen suomalaisten sijaan on huomattavasti vähemmän epäekologista.

Suomalaisen ruoan ekologisuus on muutenkin jossain määrin yliarvioitua. Esim:

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id65769.html
Tutkija: Suomalaisen viljelyn ekologisuus myytti

Julkaistu 25.07.2007, klo 06.03

Suomalaisen viljelyn ekologisuus on vailla todellisuuspohjaa ja täkäläinen viljantuotanto kuormittaa ympäristöä enemmän kuin muualla Euroopassa. Näin arvioi professori Sirpa Kurppa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta Turun Sanomien ja Keskisuomalaisen haastattelussa.

Kurpan mukaan mitkään tutkimustulokset eivät anna tukea sille, että suomalaisen ruoan tuotanto olisi erityisen ympäristöystävällistä.

Suomessa viljely kuluttaa runsaasti energiaa, mutta hehtaarikohtainen sato jää silti puolta pienemmäksi kuin Keski-Euroopassa.

Energiaa kuluu paitsi kylvöön ja sadonkorjuuseen myös viljan kuivaukseen. Lisäksi energiaa syövät typpilannoitteet.

YLE Uutiset
Aiheeseen liittyen, osti sitten minkä maalaisia tomaatteja tahansa, kannattaa ostaa luomua jos terveys kiinnostaa:

http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id67333.html

Tutkimusten mukaan luomutomaateissa on noin kaksi kertaa enemmän flavonoideja kuin ei-luomutomaateissa. Hintaero ei-luomu- ja luomutomaattimurskan välillä on esim. Pirkan tuotteissa 10 senttiä per purkki. Ei ole siis rahasta kiinni.

EDIT 1.10.2008! Maura Ryömältä tuli linkki tuotewikiin, jossa verrataan eri elintarvikkeiden ympäristökuormia! Kannattaa ehdottomasti katsoa! Täältä löytyy.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko sinulla tarkempia lukuja miten paljon saastuttavampi esimerkiksi kotimainen kasvihuonetomaatti on verrattuna espanjalaiseen? Espanjan tomaatteihin liittyen kannattaa muistaa, että vaikka Espanjan tomaatit ovat ekologisempia, niitä keräävät siirtolaiset orjamaisissa olosuhteissa. On siis parempi jättää ne Espanjan tomaatitkin ostamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Ja jos terveys kiinnostaa, eikä ole varaa luomutomaatteihin, niin kotimaiset ovat parempi vaihtoehto kuin espanjalaiset. Siellä kuulemma käytetään paljon torjunta-aineita tomaatinviljelyssä, kun taas täällä kasvihuonevihannesten vijelyssä käytetään ENIMMÄKSEEN biologista torjuntaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin: parasta tietysti syödä kotimaista luomukaalia, suola/hapankurkkuja, punajuurta, porkkanaa, jne. Tai idättää itse vihreää. Ikkunalaudalla voi talvellakin kasvattaa yrttejä, herneen- ja auringonkukanversoja, krassia ja vehnänorasta.

T:edellinen

Tuukka Simonen kirjoitti...

Kiitokset kommenteista. Tosiaan: Suomessa kannattaa syödä ennen kaikkea sesonkien mukaan. Talvella saa ekologisesti kasvatettua kaalia, lanttua ja porkkanaa. Ja itsekin käytän talvisin vain suolakurkkuja, en tuoreita kurkkuja tai tomaatteja.

Tuo idätys on hyvä idea -> nykyinen asuntoni on varsin aurinkoisella paikalla, ainoa rajoitus on laiskuus huonekasvien hoidossa. :)

Käsittääkseni luomutuotteilla on melko pitkälti samat standardit kaikkialla EU:ssa, eikä luomutuotteissa saa käyttää mitään muita kuin biologisia torjunta-aineita. Tiedän kyllä, että esim. Espanjassa käytetään torjunta-aineita melko paljon. Jos jollain on antaa pitoisuuksista tutkimuksia, luen mielelläni!

Noita tarkempia lukuja, joita ensimmäinen kommentoija kaipasi en ole löytänyt, tosin kovin kauaa en ole ehtinyt hakeakaan. Myös siihen kaipaan lisätietoa, jos joku lukija asiasta tietää.

Maura Ryömä kirjoitti...

Tomaattien ilmastokuormasta löytyy nykyisin tietoa Tuotewikistä http://www.tuotewiki.fi/wiki/Luokka:Tuotesivu

Tuukka Simonen kirjoitti...

Kiitos! Lisään linkin itse artikkeliinkin!

Anonyymi kirjoitti...

Luomusta kuitenkin sen verran, että ei se ole yksiselitteisesti ekologisempaa. Normaali, eli median leimaama "teho"-, maatalous tuottaa 1 ha:lla saman määrän ravintoa, mihin luomulla tarvitaan yleensä 1,5 ha, hyvissä olosuhteissa "vain" 1,2 - 1,3 ha. Eli jos aiomme ruokkia maapallon väestön siirtyen samalla puhtaaseen luomutuotantoon, pitää ne viimeisetkin sademetsät jyrätä ja lisätä rajusti peltopinta-alaa.