sunnuntaina, maaliskuuta 08, 2009

Kuivuus tuhoaa ruokasatoja ympäri maailmaa

Tästä aiheesta tuli nimim. Nallepallolta jo jonkin aikaa sitten vinkki, kiitos siitä!

Mielenkiintoisessa Market Skeptics -blogissa käsiteltiin viime kuussa globaalia ruoantuotantoa, joka tuntuu olevan kriisissä. Pari erittäin havainnollistavaa kuvaa. Allaolevassa kartassa maat väritetty ruoantuotannon kokonaisarvon mukaan:




Ja seuraavaksi sama graafi siten, että lisäksi on väritettytummanpunaisella kuivuudesta kärsivät maat, punaisella voimakkaasta kuivuudesta kärsivät maat ja kirkkaanpunaisella historiallisen pahasta kuivuudesta kärsivät maat:


Huomautan tässä kohtaa, että kuvat ovat blogista, eivät virallisesta raportista minkä lisäksi suuriin maihin mahtuu hyvin erilaisia olosuhteita, esim. Yhdysvalloissa ei tietenkään joka puolella ole ennätyksellistä kuivuutta. Paljon lisää juttua blogin linkissä.

Tilanne tuskin tulee Aasian puolella paranemaan jatkossa. Tovi sitten Mirka linkitti uutisen, jonka mukaan Tiibetin jäätiköt sulavat nopeasti. Tiibetin jäätiköt varmistavat vedentulon Aasian tärkeimpiin jokiin, Jangtseen, Mekongiin ja Indukseen. Kolmasosa maailman väestöstä saa veden kyseisistä joista. Kiitokset myös Mirkalle.

Blogin viimeiset pari kirjoitusta ovat lukijoiden toiveiden ja kontribuution ansiota. Toivottavasti lukijoiden osallistumista tulee jatkossa vielä enemmän! Kommentit aiheeseen toivottuja!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Karttoja voi tulkita muistakin kuin ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Mikä osuus Kiinan vedenpuutteeseen on sillä, että alueen väestö (ja samalla ruuantuotanto) on kaksinkertaistunut verrattuna 60 luvun alun tilanteeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ja lukijoiden blogit nielaistaan sellaisinaan, kunhan vaan julistavat maailmanlopun olevan lähellä?

Esimerkiksi Wikipedia kertoo että Intiassa on kuivuuksia ollut säännöllisesti, ja ilmiö linkitetään ENSOn vaiheisiin,
http://en.wikipedia.org/wiki/Drought_in_India

Anonyymi kirjoitti...

Pienenevätkö jäätiköt sulamisen lisääntymisen takia vai onko uuttaa jäätä tuovat sateet vähentyneet?

Jokien virtaamathan ovat seurausta sateiden määrästä pitkällä aikavälillä jäätikkö on vain välivarasto vedelle.

Anonyymi kirjoitti...

No semmoinen pieni juttu, että tuc harkitsi kyllä tuon julkaisua tovin. Hän ei suinkaan "nielaissut sellaisenaan".

Marketskeptics.comin bloggari on eric decarbonnel, joka on kuivuutta koskevan artikkelinsa laatinut käyttämällä pohjatietoina maailmalla julkaistuja kuivuutta koskevia artikkeleita. Artikkelin lähdeaineistoon on linkit vähän hassusti "comments" osiossa. Mutta sieltä pääsee kyllä ihmettelemään, millaisista tietolähteistä on kysymys.

Eric deCarbonnel ei myöskään ole mikään erityinen maailmanlopun ennustaja, mikä selviää blogia lukemalla.

Omasta mielestäni on hyvin mielenkiintoista, miten näin monella eri alueella maapallolla koetaan yhtäaikaisesti kuivuutta-ei ole ihan tavanomainen ilmiö.

Terveisin

Nallepallo

Anonyymi kirjoitti...

En jaksa blogien kommenteista lähteä etsimään kuivuuden lähteitä, mutta jos käytän NASA/Hansen/Scmidt lähteenä niin ei voi haukkua kirsikanpoimijaksi?

http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/global_monitoring/precipitation/sindia_1yrprec.shtml

Näyttää Intiassa mitattuja sademääriä viimeisen vuoden aikana. Tuukan Intiassa pitäisi olla kuivuutta, mutta NASAn sadetilastojen mukaan kumulatiiviset 365 vuorokauden sademäärät ovet nopeasti vilkuillen jotain +- 20...30% normaaleista, vaihdellen yhtä lailla normaalimäärän ylä- ja alapuolella. Mutta jospa Tuukka löisi sellaisen rätingin pöytään ettei tarvitse ihmetellä onko Intiassa kuivaa vaiko ei.

Anonyymi kirjoitti...

http://markusjansson.blogspot.com/2009/03/huvittavaa-fobiaa-ilmastonmuutoksesta.html

:)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo valtioihin jako on ihan hanurista. Esimerkiksi Alaska - joka vastaa kooltaan koko Länsi-Europpaa - kärsii kartan mukaan suuresta kuivuudesta. LOL

Tuukka kirjoitti...

1. Anonyymi:

Totta, ihminen aiheuttaa paitsi globaalin ilmastonmuutoksen lisäksi myös paikallisen ilmaston muuttumista.


2. Anonyymi:

Mielestäni kuvassa sanotaan, että Intiassa ei ole mitään kummallista kuivuutta, vaan ihan tavallista ja lisäksi aika harvinaisen selvästi sanon, että LÄHDE EI OLE TIETEELLINEN RAPORTTI VAAN BLOGI ja ainakin itse ymmärrän sen sisälukutaidollani siten, että ei kannata niellä purematta ilman tarkempaa selvitystä.


jaska:

Jäätiköt ainakin pienenevät, se on varmaa, mutta se ei välttämättä selitä paljoakaan kuivuusaalloista. Sateisuuden muuttumisesta on hyvin vaikea antaa arvioita tulevaisuudessa, mutta se on suuri tekijä monessa nyt meneillään olevassa kuivuusaallossa. En tunne sateisuustutkimuksia, joku fiksumpi osannee vastata paremmin.


3. Anonyymi eli Nallepallo:

Kiitokset tuesta ja lisäinformaatiosta. Pahoittelut siitä, etten osannut tehdä kunnon syväluotaavaa analyysiä tuosta suomeksi. Lähde olisi kyllä ollut mainio moiseen, mutta resurssit ovat rajalliset. Jatkossa vain lisää ideoita, kaikki toteutetaan kyllä. :)


4. Anonyymi:

Lue tuolta lähteestäni Intian kuivuudesta. Intiassa ei ole pahaa kuivuutta ja suuressa osassa maata ei lainkaan (jos olisi, kuolisi jengiä kuin kärpäsiä). Kiitokset tuosta linkistä!


Jani:

Kiitos linkistä! Loistavaa huumoria, etenkin tuo Arkhimedeen lain tulkinta!


5. Anonyymi eli Markus(?)

Joo. Senhän totesin itsekin, että isoissa maissa tuo rajanveto on vähän niin ja näin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuukka; "Drought" = kuivuus, sateettomuus. Intia on ainakin omalla näytölläni näkyvissä väreissä väritetty "Drought" asteikolle, ei tosin "Extreme Drought" tai "Historical Drought" sävylle. Joko välität väärää tietoa blogissasi, tai sitten käytössä on jotkut alarmistiset asteikot sademäärille.

Tuukka kirjoitti...

Anonyymi, lähteestäni:

http://www.business-standard.com/india/news/severe-drought-expected-this-time-in-kerala/17/00/54297/on

"Kerala will face a severe drought this summer as there has been a 20-25 per cent drop in rainfall from normal, forcing the government to draw up contingency plans to supply drinking water, water resources minister N K Premachandran said here today."

En tietääkseni levitä tietoisia valheita, jos minulla on antaa lähteet väitteilleni ja vielä sanon täysin selkeästi, että lähteeni on BLOGI, ei virallinen raportti. Pitäisiköhän sanoa vielä, että tuolla tarkoitan, että bloggaajan oma näkemys ei välttämättä vastaa todellisuutta.

Kuinka monta kertaa tämä sama asia pitää sanoa?