sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Kesän kokoomapostaus

Kesä meni kiireisenä työjutuissa ja bloggaus jäi vähemmälle, nyt yritän ottaa vahingon takaisin.

Kasvissyöntihöpinää

Aloitetaan ajankohtaisista asioista. Tänä viikonloppuna uutisoidaan siitä, että IPCC:n puheenjohtaja Pachauri sanoo, että ilmastotalkoisiin pitäisi osallistua pitämällä lihaton päivä viikossa. Asiasta uutisoi mm. Ilta-Sanomat täällä.

Moni kasvissyöjä pelästyi kesällä siitä, että yhdessä tutkimuksessa oli löydetty, että soijan syönnillä saattaisi olla merkitystä siittiöiden määrään (lähinnä negatiivinen korrelaatio pelottaa). Asiaa puin mm. Tiede-lehden foorumilla täällä, en viitsi kopioida koko tekstiä kun on sen verran pitkä. Jos aiheesta haluaa suht' lyhyen ja pätevän kiteytyksen, sellaisen voi lukea T-Nation -bodarilehdessä julkaistusta artikkelista, jonka kirjoittaja on yksi maailman arvostetuimpia ravitsemuseksperttejä. Artikkeli luettavissa T-Nationin nettisivuilla. Jos kiinnostaa enemmän, kannattaa ottaa itse asiasta selvää valtavasta arkistotietokannasta, PubMedistä. Hakusanoiksi esim. "soy estrogen", "soy testosterone", "soy semen" ja niin edes päin.

Itse tulin siihen lopputulokseen, että negatiiviset terveysvaikutukset ovat todennäköisesti todella paljon pienemmät soijalla kuin lihalla, esim. Ylen uutisesta:
"Tutkijaryhmän johtaja, Australian kansallisen yliopiston epidemologian ja kansanterveyden professori Anthony McMichael muistuttaa myös ehdotuksen terveysvaikutuksista. Rikkaiden maiden lihankulutuksen voimakas leikkaaminen näkyisi hänen mukaansa ainakin sydänsairauksien, liikalihavuuden, suolistosyövän ja mahdollisesti joidenkin muiden syöpien riskin pienentymisenä."
Kuitenkin olen sitä mieltä, että minkään ruoka-aineen tolkuton ahmiminen ei ole terveellistä, ja siksi otankin proteiinini monipuolisista lähteistä: pavuista, siemenistä, pähkinöistä, täysjyvätuotteista, linsseistä jne... ja myös soijatuotteista, mutta niitä nautin varsin kohtuudella. Monia huolettaa se, että yksittäisissä kasvikunnan tuotteissa ei ole välttämättä riittävästi kaikkia aminohappoja, mutta huolta vähentää varmaan tieto, että tietääkseni länsimaissa ei ole yhtäkään välttämättömien aminohappojen puutteesta kärsivää ihmistä (jos ei lasketa syömishäiriöisiä tai nälkää näkeviä mukaan). Niin yksipuolisesti ei nimittäin voi kovin helpolla syödä, että jotain välttämätöntä aminohappoa ei saisi tarpeeksi. En silti suosittele kokeilemaan.

Ai niin, kesällä uutisoidussa tutkimuksessa eniten siittiöitä per ejakulaatio oli sillä ryhmällä, joka käytti jonkin verran soijaa. Sperman laadussa ei ollut eroja eri ryhmien välillä. Älkää siis jättäkö soijaa syömättä tuon tutkimuksen takia, koska tutkimusken tekijä itse uskoi merkittävän tekjiän tuloksissa olleen sen, että yli 2/3 tutkimusryhmästä oli ylipainoisia, mikä nostaa estrogeenitasoja. Ja tosiaan suurin osa tutkimuksista ei ole löytänyt mitään korrelaatiota (ja nimenomaan kontrolloidut tutkimukset, tässä tutkimuksessa vain kysyttiin, paljonko henkilöt vetävät soijaa). Kontrolloiduissa tutkimuksissa moninkertaiset annostukset eivät ole muuttaneet siittiömäärää tilastollisesti merkittävästi.

Miksi haluan puolustaa soijaa? No siksi, että soijalla on mahdollista tuottaa eniten proteiinia ihmisravinnoksi per maa-ala! Yli 7 kertaa enemmän kuin lihantuotannossa, vaikka huomioidaan myös biologinen arvo, eli se, kuinka suuri osa proteiinista imeytyy. Lihan proteiini kun imeytyy hieman paremmin kuin soijan. Jos käytettäisiin PDCAAS-menetelmää proteiinin arvottamiseen, saataisiin vielä rumempia lukuja lihaa ajatellen.

Lämpötilahöpinää

Heinäkuu oli negatiivisesta ENSOsta (katso edellinen postaus) huolimatta erittäin lämmin. Itse asiassa mittaushistorian 8. lämpimin Hadley Centren datan mukaan ja 3. lämpimin GIStempin mukaan. Merkillepantavaa asiassa on se, että Aurinko on ollut passiivinen koko heinäkuun. Voi vain kuvitella, kuinka lämmin tulee, kunhan positiivinen ENSO ja auringonpilkkumaksimi osuvat seuraavan kerran samoihin aikoihin.

Media- ja muuta höpinää

Brittien viestintätoimisto Ofcom tuomitsi huuhaadokkari The Great Global Warming Swindlen vääristeleväksi ja viestinnän sääntöjä rikkovaksi, kertoi BBC. Ofcomille virallista valitusta koordinoinut Dave Rado kertoo aiheesta lisää BCC:n nettisivuilla. Lainaus:
"Where Channel 4 claimed the film was an attempt to give a minority a voice, I saw it as a systematic attempt to deceive the public, an out and out propaganda piece masquerading as a science documentary."
Kovia sanoja, mutta mielestäni perusteltuja, kun ottaa huomioon tekeleen poikkeuksellisen luonteen. Koko valitus on luettavana täällä ja Ofcomin päätös täällä.

Suomi24 on viime aikoina normaalin ilmastohömpän lisäksi kunnostautunut sillä, että palstalla on näkynyt pari mielenkiintoista postausta. Regressiomallinnusta täällä ja hyvin mielenkiintoinen postaus täällä eri aikasarjojen lämpötilatrendeistä ja niiden luottamusväleistä. Jokainen objektiivisella mielellä lukeva ymmärtää varmaan luottamusvälejä katsoessaan, kuinka paljon muutaman vuoden trendillä on tilastollista merkittävyyttä puhuttaessa ilmastosta.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hah hahaa! Tuukan suuri "asiantuntija" Tamino saa kyytiä omassa blogissaan (ja ClimateAuditissa)! Vieläkö kehtaat spämmätä kaikkia mahdollisia foorumeita tuon helppoheikin kyhäelmillä?

Tuukka kirjoitti...

Tamino tulkitsi yhden lauseen pitkästä esitelmämuistiinpanosta eri tavalla kuin mitä esitelmän tekijä oli tarkoittanut ja asia hoidettiin mallikkaasti, Tamino perusteli näkökulmansa ja miksi tulkitsi kuten tulkitsi, pyysi anteeksi ja keskustelu jatkui.

Joo, kyllä tuollaisen tapauksen jälkeen ilman muuta unohdan Taminon. Jokainen, joka tekee yhdenkin virheen palakoon helvetissä, oli virhe kuinka pieni tahansa. :D

Tuon "helppoheikin kyhäelmiä" muuten PCA:sta kehuttiin muuten climateauditissa yleisesti ottaen, ainoastaan tuossa yhdestä on tullut vääntöä. Samasta aiheesta Taminolla on viisi kirjoitusta:

Siitä vaan lukemaan: http://tamino.wordpress.com/?s=pca

Anonyymi kirjoitti...

No huh huh! Kuka climateauditissa muka helppoheikin PCA-roskaa on kehunut? Nimimerkki "tuc"?

Anonyymi kirjoitti...

Lukaisin Taminon blogia ja huomasin "brand new hockeysticks" osiossa tämän:

http://tamino.files.wordpress.com/2008/09/glcrueiv.jpg

Käsitin että kyseessä on globaalia lämpötilakehitystä kuvaava käyrä ja koko osion tarkoitus perustella uusi jäkismaila.

Jos tuosta nyt tulkitsee että vuosi 1998 oli huippulämmin ja mm sinäkin olet perustellut ettei se olisi ollut ilman voimakasta el ninoa ja näin ollen lämpeneminen ei pysähtynyt siihen. Ok. Miksi tuo käyrä sitten on tuommoinen?

Jos lämpötila olisi todella kehittynyt noin, huippulämmin 1998 on noin "0" asteen kohdalla ja siitä noustaan vuoteen 2000 mennessä hyvin jyrkästi lähes 0,7 astetta mitä väittelyä lämpenemisen pysähtymisessä vuoteen 1998 sitten olisi?

Anonyymi kirjoitti...

Tamino käyttää, yllätys yllätys, Mannin tavoin GISSin lämpötilakäyrää. GISS on karkaamassa esim satelliittimittausten näyttämästä kehityksestä, oletettavasti UHI (Urban Heat Island) vaikutuksesta mitä GISS ei pysty kunnolla käsittelemään.

Eri lämpötilakäyriä voi kätevästi vertailla täältä: www.junkscience.com

Ja niin, eihän Tamino ymmärtänyt kuin yhden kohdan väärin: Onko koko menetelmää järkevä käyttää vaiko ei.

Kumitonttu kirjoitti...

Haluatko kommentoida taulukkoa väliotsikon "CO2 Versus the Sun/Cosmic Ray Warming Theories" alla? (Suunnilleen puolivälissä)

Mielenkiinnolla kuulisin myös kommenttisi "Lake Victoria Water Level and Sunspot Number" -otsikon alla olevasta kuvaajasta. (Edellistä ylempänä, suunnilleen 20% kohdalla)

Tuukka kirjoitti...

viime kommenttini jälkeinen anonyymi:

Mielestäni Jean S sanoi kommenteissa, että Taminon muut PCA-postaukset ovat olleet ihan asiallisia. McIntyre poisti läjän kommentteja sen jälkeen enkä enää löydä kyseistä postausta. Saattoi olla joku toinenkin aktiivipostaaja CA:ssa joten en sano varmaksi. Ei ole tapana ottaa talteen kommentteja siltä varalta että niitä poistetaan. Omassa blogissani kun ei moista moderointia harrasteta.

jackass:

Huomaa, että graafi on pitkältä aikaväliltä eikä yksittäistä pikseliä voi identifioida yksittäiseen vuoteen vaan isoon ryppääseen vuosia. Silti tuo lopun pomppaus näyttää todella hämmästyttävältä. Pitänee seurata Taminon selvityksiä graafista.

anonyymi:

GISTEMP määritellään käyttämällä satellikuvia öiseltä maapallolta, jotta voidaan tunnistaa ne asemat, jotka ovat asutuksen lähellä (siellä on valoja). GISS:n mukaan lämpeneminen on ollut suurinta siellä missä ihmisasutusta ei ole lähelläkään ja lisäksi satelliittimittaukset vahvistavat GISS:n mittausten pitävän paikkansa todella hyvin.

Junksciencen Milloylla ei ole tieteellistä pätevyyttä ilmastotutkimuksesta ja hänen aiempi duuninsa oli tupakkayhtiön lobbarina, herralla ei ole yhtäkään vertaisarvioitua tutkimusta tiedelehdissä ja hän on tehnyt täysin tieteen kanssa perusteettomia väitteitä lobbatessaan asbestin erinomaisuutta rakennusmateriaalina. Kannattaa siis suhtautua kriittisesti sivustoon ja huomata graafien vertailussa cherry pickingillä valittu aikajana (yleensä hyvin lyhyt).

kumitonttu:

Pohjoisnavan ja Antarktiksen symmetrinen lämpeneminen CO2-teorian mukaan on valhe. Eteläinen pallonpuolisko lämpenee hitaammin koska siellä on paljon enemmän vesimassoja. Lisäksi otsoniaukko viilentää Antarktista. Olkinukke-tyyppinen väite on esimerkki siitä, että FoS-tyyppiset lobbaussivustot väittävät CO2-teoreetikkojen olevan niin saatanan tyhmiä, että kuvittelevat maapallon olevan tasapintainen objekti ja että CO2 on ainoa lämpenemiseen vaikuttava tekijä (ei se ole.).

Troposfäärin lisäksi pitäisi tarkastella myös stratosfääriä. Jos auringon ja kosmisten säteiden vaikutus olisi sitä mitä ko. sivustolla väitetään, olisi stratosfäärinkin pitänyt lämmetä. Se on kuitenkin viilentynyt, aivan kuten CO2-teoriassa pitääkin. Tuosta yksittäisestä faktasta mitä sivustolla väitetään ei voi vetää johtopäätöstä kumpaankaan suuntaan.

CO2-teoria EI VÄITÄ, että CO2-pitoisuus nousisi aina ensin. Se, että CO2 on palautekytkentä mutta ei alkuunpanija jääkausien jälkeisille lämpenemisille ei todista yhtään mitään siitä, etteikö CO2 lämmittäisi maapalloa.

Viimeisten 400 vuoden lämpötilat eivät korreloi kosmisten säteiden saati Auringon aktiivisuuden kanssa viime vuosikymmeniltä eli juuri silloin, kun ihmisen vaikutus on ollut suurin. On valhetta väittää, että korrelaatio kosmisiin säteisiin ja Aurinkoon olisi vahvempi kuin CO2:n, koska jos katsotaan sitä aikaväliä jolloin CO2-pitoisuus on noussut, on korrelaatio hyvin vahva CO2:n kanssa kun taas Auringon ja kosmisten säteiden korrelaatio lämpötiloihin katkeaa aivan täysin 80-luvulla.

Vajaat 500 miljoonaa vuotta sitten ollut ordovikikausi ei kerro nykyisistä lämpötiloista yhtään mitään. Se, että silloin oli lämmintä huolimatta matalasta CO2-pitoisuudesta kertoo vain siitä, että CO2 ei ole AINOA tekijä maapallon lämpötiloja selittävänä tekijänä (minkä esim. IPCC tiedostaa hyvin).

Viimeinen kommentti on täysin tyhjä arpa. Osa planeetoista lämpenee, osa viilenee. Argumentti ei todista yhtään mitään Auringon saati kosmisten säteiden vaikutuksesta. Ja että korrelaatio voisi olla, pitäisi mittaushistorian aikana Auringon aktiivisuuden kasvaa että se olisi voinut aiheuttaa lämpenemistä, mutta asia on juuri päinvastoin siltä ajalta kun muiden planeettojen lämpötiloja on seurattu.

Victoria-järven graafi on mielenkiintoisempi kuin tuo taulukko. Korrelaatiota näyttää olevan, mutta huomaa, että käppyrä on saatu aikaan muokkaamalla dataa, eli poistaen trendiä sopivaksi nähdyllä tavalla. Tosin about puolet ajasta näyttäisi, että Victoria-järven taso muuttuu ennen kuin auringonpilkkumäärä muuttuu. Kumpi ohjaa kumpaa? ;)

Anonyymi kirjoitti...

JeanS osaa itse puhua tai kirjoittaa puolestaan, mutta itse muistaisin JeanS:n kommentoineen Taminon omilla sivuilla jotenkin että Taminon PCA osat 1-4 oli hyvin kirjoitettu, mutta osa 5, PCA yhteeveto, meni metsään. JeanS oli myös tehnyt saman kommentin kuin PCA auktoriteetti jo aikaisemmin, ts Mannin tavoin käytettynä tulos on ihan mitä sattuu.

Junksciensen sivuilta näkee kätevästi eri mittausjärjestelmien tuloksista yhteenvedot ja linkit alkuperäisiin lähteisiin, ei kai Tuukka nyt ole (taas) tekemässä olkinukkea?

Kumitonttu kirjoitti...

Pohjoisnavan ja Antarktiksen symmetrinen lämpeneminen CO2-teorian mukaan on valhe. Eteläinen pallonpuolisko lämpenee hitaammin koska siellä on paljon enemmän vesimassoja.

Hetkinen, eikös pohjoisnapa ole vesimassojen keskellä ja etelänapa maa-alueella? Eikä siinä minun mielestäni puhuta eteläisestä pallonpuoliskosta kokonaisuudessaan vaan nimenomaan napa-alueista - eikö vain?

Toisekseen, oletko sulkenut täysin sen mahdollisuuden pois, että eteläinen pallonpuolisko lämpenee hitaammin siksi, että siellä ei ole kaupunkisaarekeilmiötä? Se nimittäin selittäisi myös sen, miksi Eurooppa lämpenee ja USA harvempaan asuttuna ei.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi hassu yhteensattuma arktisella alueella on myös se miten yksittäiset mitta-asemat ovat käyttäytyneet. Voimakkaiden merivirtojen vaikutuksen alaiset kohteet ovat lämmenneet jopa tasaisesti viimeiset 30 vuotta (kuten Islannissa) kun taas mannermaalla olevat kohteet eivät ole välttämättä lämmenneet yhtään (kuten Sodankylä). Grönlannin Nuukissa lämpö on noussut mutta sen mitta-aseman lämmöt on olleet 30-40-luvulla mittausten mukaan korkeammallakin.