keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

Onko päästövähennyksissä toivoa?

On. Ainakin jos katsoo allaolevaa kuvaajaa odotetusta rakennusten energiankulutuksesta.


Rakentamisen tulevaisuus Sähköalan mukaan. Lisää juttua rakentamisesta blogissani täällä.

Nyt Eija-Riitta kirjoittaa, että ilmastonmuutosta ei voi ratkoa kuin saasteongelmaa:
"Jotta ilmakehän hiilidioksidipitoisuus pitäytyisi alle 450 ppm:n, täytyisi noin 95 prosenttia maapallon kuluttamasta energiasta tuottaa täysin hiilivapaasti jo vuonna 2050. Tämä siitä huolimatta, vaikka arvioisimme väestönkasvun hidastuvan merkittävästi, bruttokansantuotteen kasvavan vain 1,5 prosenttia vuodessa ja energiatehokkuuden lisääntyvän maailmanlaajuisesti 500 prosenttia USA:n nykytasoon suhteutettuna."
500 % kasvu täysin surkeista USA:n luvuista vaatii ainoastaan 4 % vuosittaisen parannuksen vuodesta 2009 vuoteen 2050. Esimerkiksi 5 % vuosittainen energiatehokkuuden kasvu tarkoittaa 50 vuodessa yli 1100 % kasvua. Tulee nimittäin korkoa korolle.

Kun muistetaan, että sähköautojen hyötysuhde on nyt noin 70-80 % (vs. polttomoottorien 20-30 %) ja että rakennusten lämmitykseen käytettävää energiamäärää pystytään nykytekniikallakin supistamaan kohtuullisin investoinnein rakennusvaiheessa 80 %, ei tuo 4 % vuosittainen parannus kuulosta mielestäni millään lailla epärealistiselta, etenkin kun ottaa tosiaan huomioon sen, että USA:ssa energiatehokkuus on tällä hetkellä aivan surkea. Esim. Ruotsissa CO2-tonnia kohden tuotetaan yli 300 % enemmän nimellisarvoista BKT:tä kuin USA:ssa JO NYT!

USA:ssa CO2 per capita on noin 20 tonnia. BKT (nom.) $ 47 000 ja (PPP) $ 47 000

Ruotsissa CO2 per capita on noin 6 tonnia. BKT (nom.) $ 53 000 ja (PPP) $ 37 000.

Suurin osa tehokkuushankkeista olisi siis saavutettu jo sillä, että globaalisti parannus olisi samaa luokkaa kuin USA:n ja Ruotsin ero. Olisihan se hirveää, jos USA:sta tulisi Ruotsin kaltainen. Aihetta käsiteltiinkin hersyvässä pätkässä the Daily Showssa. Osa 1, osa 2. Katso jos et ole nähnyt, vie alle 10 minuuttia elämästäsi ja on helposti sen arvoista!

Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että hiilivoimaa voidaan jatkossakin käyttää, mikäli CCS-tekniikka saadaan käyttöön.

Eija-Riitta väittää, että:
"hiili-intensiivisyys on yllättäen kääntynyt globaaliin nousuun. Syyksi on paljastunut Kiinan ja Intian nopea teollistuminen ja kaupungistuminen."
PPP:llä eli ostovoimapariteetilla mitattuna USA:n ja Kiinan CO2 per BKT -luku on samaa luokkaa.

Parissa vuodessakin hiili-intensiteetti BKT-yksikköä kohden on Intiassa laskenut paljon. Pidemmällä aikavälilläkin pudotus on selvä.

Lisäksi yksi intialainen tuottaa keskimäärin alle 1/10 CO2-päästöjä suomalaiseen verrattuna. BKT (PPP:llä mitattuna) per CO2 ei ole intiassa nytkään kovin paljoa huonompi kuin Suomessa. Ja kyseessä on todella köyhä kehitysmaa!

En oikein ymmärrä miten Intia on syypää tuohon hiili-intensiteetin kasvuun kun Intiassa kyseinen luku on ollut aika reippaassa laskussa. Kuitenkin pitää verrata hyvinvointia tarkasteltaessa BKT:ta PPP:n näkökulmasta eikä nimellisarvosta, koska nimellisarvoinen BKT ei tuota hyvinvointia siinä missä ostovoima, mikäli puhutaan köyhimmistä maista.

Pitäisikö ongelmaa kuitenkin lähteä ratkaisemaan USA:sta, joka näyttäisi olevan energiatehokkuudessa kehitysmaiden luokkaa, mutta elintasoltaan maailman huipulla?

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jep, kommunisteilla on ja oli ihan sama teoria, USA Suuri Saatana (ai niin, nythän se on Iran ja islamistinsa, jotka noin sanovat).
Mut hetkonen, tehän OOTTE kommunisteja, väri vain vaihdettiin pitkässä juoksussa (poliisia pakoon) komplementiksi ...

Mikado kirjoitti...

Kätevää toki valita vertailukohteeksi Ruotsi, joka tuottaa n. 45% sähköstään ydinvoimalla ja toisen mokoman vesivoimalla.

Pidä tuo linja, ja kirjoita jatkossa artikkeliisi syy selkeästi näkyviin.

Päästövähennyksissä on toivoa, jos aletaan selkeästi puuttua myös bioperäisiin CO2 päästöihin rankalla kädellä.

Mitä järkeä on rankaista saman päästötuotteen toista lähdettä (öljy/hiili) ja tukea toista (puu/kasvit) ?

Tuukka kirjoitti...

Anonyymi:

Hienoa, näin sitä luodaan asiallista keskustelua. Toissapäivänä Ari Vatanen ehdottaa siirtymistä Kokoomukseen ja tänään ollaan jo kommunisteja. Menee pienen hipin pää pyörälle. :(

Mikado:

USA:ssa käytetään öljyä yli puolet enemmän per lärvi kuin Ruotsissa, vaikka Ruotsi on suurelta osin yhtä pohjoisessa kuin Suomi, kun taas USA on lauhkealla vyöhykkeellä. Toki lukusi ovat totta.

Bioperäisiin CO2-päästöihin itsesssään ei ole syytä puuttua JOS poltettu biomassa on sellaista, joka uusiutuu nopeasti (ja siten CO2-pitoisuus ilmakehässä ei nouse vaikka puut poltettaisiin sataan kertaan), mutta sademetsiä tuhoamalla aiheutetaan ilmakehän CO2-pitoisuuden kasvua siinä missä fossiilisten polttamisellakin.

Ja ongelmana on myös se, että biopolttoaineiden tuotantoprosessi voi viedä enemmän fossiilisia polttoaineita kuin mitä saadaan biopolttoainetta. Ongelmana on myös se, että maalla kasvatetut biopolttoaineet eivät ratkaise energiapulaa jos kysyntä ei laske dramaattisesti, koska viljeltävä maapinta-ala loppuu kesken.

Mikado kirjoitti...

Tuukka,

En edelleenkään ymmärrä miten puun polttoa voidaan perustella CO2 päästöjen osalta sen perusteella että kohta sitä on lisää. Energian riittävyyden perusteella kyllä.

Mutta CO2 päästöjen osalta, niin eivät todelliset päästöt mihinkään siitä vähene, vaikka kierto olisi jopa reaaliaikainen.

Siten ei hiilivoimaloiden päästöjä voida vähentää rakentamalla hakevoimala.

Sen sijaan käyttämällä puu rakentamiseen voidaan keventää kiertoa CO2 päästöjen osalta. Koska sähköä voidaan tuottaa paljon pienemmillä CO2 päästöillä esimerkiksi ydin- tai vesivoimalla.

Mitä tulee USA vs Ruotsi aiheeseen, niin ei Yhdysvaltojen öljyn kulutusta saa merkittästi laskemaan muuten kun hilaamalla polttoainevero ylös siitä 5:stä centistä. Siihen ei vaan taida nykyiselläkään presidentillä olla halua.

jaska kirjoitti...

Ei se Intian per capita luku ole hyvä, koska väestö sielä lisääntyy. Kokonaispäästöt ratkaisevat.

Kyllä tämä aikamoista taistelua tuulimyllyjä vastaan on, jos ei esim. Intiaa ja Kiinaa saada kunnolla mukaan vähennyksiin.(Tarpeen olisi varmaan myös väen väheneminen)

Jouni kirjoitti...

Tuukka, hyvä kun jaksat taistella asian puolesta. Haluaisin kuitenkin kommentoida noita hyötysuhdeasioita:

On totta, että polttomoottoreiden hyötysuhde on huono verrattuna sähkömoottoreihin, mutta koska sähköä ei esiinny vapaana missään, sitä joudutaan jollakin tavalla tuottamaan ja varastoimaan, ja sen tuottamisessa menee aina energiaa hukkaan, joten todellinen hyötysuhde on huomattavasti alhaisempi kuin mainitsemasi 80 %.

Haluaisin että kaikki ympäristöstä huolissaan olevat ihmiset sisällyttäisivät ajatteluunsa oman johtoajatukseni asiassa:

YMPÄRISTÖTASE

Eli mitä mikäkin asia tarkoittaa kokonaisuuden kannalta, ei yksittäisen ilmiön.

Mikado kirjoitti...

Tuukka, mikset vastaa kommentteihin?

Et täällä etkä muuallakaan.

Tuukka kirjoitti...

Mikado, olen ollut viime päivät lasten sporttileirillä 24h/vrk ja siten rajoitetusti netin äärellä. Vastaan ensi viikon lopulla viimeistään kaikkiin, jos unohdan jonkun niin muistuttakaa minua!

Anonyymi kirjoitti...

Energiapositiivinen talo, kaikenlaista;D.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä on Theo kirjoittanut puoluetoveri Tuukalle avauksen. Näyttää ikäänkuin Tuukka viisammalta.

Anonyymi kirjoitti...

Viheränkyrä, ent. konemestari (ennen uskoon tuloaan) Kaj Luukko laskee blogissaan, että "ilmastoänkyröitä" on maassa Vatasen ja Ahlbeckin äänimäärän verran. No, kyllä mm. kokoomuksen Eija-Riitta aika "änkyrä" on, laskepas mukaan äänet, tulee vähän enemmän ja vain 40% äänesti, ehkä 60% on "änkyröitä" ?
Muissakin puolueissa hommaa lähinnä kuorolauletaan, kun on pakko, monikohan oikeasti uskoo hömppään ?

Mikado kirjoitti...

Noh, Tuukka?

Moneen aika tuntuu riittävän, mutta ei vielä käymään läpi edellisiä.

Vaalit meni miten meni, oletko enemmän innoissasi vihreiden kasvaneesta kannatuksesta vai suruissasi oikeiston korostuneesta asemasta?

Itseä alkaa jo hieman arveluttaa vastavoiman eli sosialistien kuihtuminen. Ääriliikkeitä kuten vihreitä ja kommunisteja kun ei oikein voi kuvitella vaihtoehdoksi.

Palaapas nyt vaikka tähän Tanska kysymykseen ja myönnä alkajaisiksi, että olet ollut väärässä.

Kaj Luukko kirjoitti...

Tanskanen kirjoitti:
"No, kyllä mm. kokoomuksen Eija-Riitta aika "änkyrä" on, "

Ei änkyrä kirjoittaisi näin:

"Tärkein tavoite olisi sellaisen kansainvälisen teollisuuspolitiikan synnyttäminen, jossa keskitytään dekarbonisaatioon, tuotannon vapauttamiseen hiilestä.

"Tarvitaan mahdollisesti myös radikaaleja ratkaisuja, kuten hiilen suoraa sieppausta ilmakehästä (air capture) sekä investointeja muihin hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin teknologioihin.

Lisäksi hänellä on suhteellisuudentaju esim. eri energiamuotojen potentiaalista kohtalaisen kohdallaan.

Tarkoitan nyt änkyrällä sellaista, joka lyö läskiksi koko asian, jonka kanssa ei voi edes kekustella.

Jos 60 % jätti äänestämättä, se tarkoittaa, että heille on ihan sama mitä EU:ssa tehdään.

Anonyymi kirjoitti...

Tanskanen ??? En tunne.

"Air capture" on hienolta kuulostava termi, jonka Eija-Riitta on nähnyt jossain. Se on 101% humpuukia. Lipeä johon sidottaisiin, pitää regeneroida fossiilisilla ja tulee vain lisää hiilidioksidia. On laskettu, että näin vaikkapa USA:n
hiilidioksidin poisto vaatisi Arizonan kokoisen filtterin ...

Muutoin ihan terveitä ajatuksia, Ari tosin on ainoa, joka sanoo asiat kuin ne on. Ben olisi viisas, jos kerrankin pitäisi suunsa kiinni ja joisi kaakaonsa
Ekbergin sisätiloissa pikkusormi pystyssä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei taida tuota Kaj´n blogia enää lukea viherveljetkään, kun ei kukaan kommentoi ? Muuthan eivät pääsekään, kun Kaj on sallinut vain tuttujen kirjoittaa sinne. Uskoon hurahtaneella yleensä on uskonveljiä, mitä ole tehnyt, etteivät huomioi ;-)?

Kaj Luukko kirjoitti...

Tanskanen kommentoi:
...kun Kaj on sallinut vain tuttujen kirjoittaa sinne...

Luulin, että tämä asia oli jo käsitelty. Tässä nyt sitten kertauksen vuoksi kaikki roskapostifiltteriin jääneet kommentit.

http://docs.google.com/View?id=ddstnkhc_177gs9fbgng

Jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Anonyymi kirjoitti...

Kyl sää nyt haukut väärää puuta ..
on niitä muitakin, jotka ei oo uskoon
hurahtaneita ;-)!

Mikado kirjoitti...

Eiköhän tämäkin aihe ole sitten Tuukan osalta nähty.

Kun tulee taas vaalit, ja pitää propagandaa levittää niin Tuukka tulee esiin kolostaan.

Samoin kestämättömin väittein. Surullista.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi Tuukalle taas töitä.