keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009

Näin ilmastoharrastajasta tehdään superasiantuntija

Aihetta yleisemmin valotetaan englanniksi todella hyvin täällä, kohdassa Fake experts.

Olen nähnyt vuosien varrella todella monta kertaa henkilöitä, jotka yrittävät esittäytyä ilmastoekspertteinä ja alan todellisinä asiantuntijoina ja tiedemiehinä ilman mitään pätevyyttä. Aiemmin löylytin Richard S. Courtneya täällä. Kannattaa lukea vaikka koko keskustelu linkistä, huvittavaa luettavaa.

Tällä kertaa syynin alle pääsee John McLean (melkein kuin Die Hardin John McClane), joka itkee The Australianissa kuinka tiedeyhteisö on salaliitossa ja julkaisee vain niitä tutkimuksia, jotka kannattavat ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen puolesta puhuvia tutkimuksia.

Perustelut ovat samaa vanhaa huttua, ja kyseinen logiikka ontuu mielestäni todella, todella pahasti.

Jos joku haluaisi saada lisää tutkimusrahaa aiheeseen, eikö tällöin paras mahdollinen konsti olisi luoda kuvaa siitä, että tiede on hyvin sekasortoista ja että lisätutkimusta tarvitaan että aiheesta saataisiin todisteita? Miten tällaiseen logiikkaan mahtuisi se, että jengi haluaa pitää omat työpaikkansa julkaisemalla vain toistensa kanssa samaa mieltä olevia tutkimuksia? Ei mahdu minun pollaani. Kommenteissa sana on vapaa, jos olette eri mieltä.

Joka tapauksessa huomioni kiinnitti tekstin viimeinen rivi:

John McLean is a climate data analyst and a member of the Australian Climate Science Coalition.

Häh? Mikä "climate data analyst"? No ihan sellainen kuin minäkin ilmastoasioissa, eli amatööri ilman koulutusta, nimellistä pätevyyttä, akateemista taustaa tai tiedejulkaisuja aiheesta. Muualla hän on"computer consultant and occasional travel photographer". Ainoa aiheeseen liittyvä tyypin kirjoittama artikkeli on hänen kaverinsa David Archibaldin hyväksymä raapustus Energy & Environmentissa, joka on tunnettu ilmastoänkyräjulkaisu. Archibald itse on julkaissut aivan tolkutonta sontaa, kuten voitte lukea vaikkapa täältä.

Entäs tuo lafka? Australian Climate Science Coalition kuulostaa hienolta! Lisätietoja täältä. Kyseessä on virallisen kuuloinen taho, mutta se on ilmastoänkyräjärjestö, jonka on perustanut Australian Environment Foundation, joka on teollisuuden ja energiateollisuuden lobbauslafka.

Summa summarum: jos Esson baarin pojat perustaisivat kimpassa hienon kuuloisen järjestön ja itse päättäisivät olevansa ilmastodata-analyytikkoja, olisivat he yhtä päteviä kuin tuo John McLean.

Itse en koskaan yrittäisi väittää olevani ilmastoanalyytikko, paitsi jos joskus hankin aiheeseen pätevyyden ja teen sitä ihan oikeasti työkseni. Luulisi että McLeaniakin hävettää esiintyä jonain, joka hän ei yksinkertaisesti ole.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kas,luet Tanskasen blogia.
Hyvä kun myönnät omat rajoituksesi,
tuo lause pitäisi kehystää ;-)!

jaska kirjoitti...

"Jos joku haluaisi saada lisää tutkimusrahaa aiheeseen, eikö tällöin paras mahdollinen konsti olisi luoda kuvaa siitä, että tiede on hyvin sekasortoista ja että lisätutkimusta tarvitaan että aiheesta saataisiin todisteita? Miten tällaiseen logiikkaan mahtuisi se, että jengi haluaa pitää omat työpaikkansa julkaisemalla vain toistensa kanssa samaa mieltä olevia tutkimuksia?"

Tutkimusrahoista päättävät henkilöt yliopistoissa ovat myös monesti (entisiä)tutkijoita ja he saattavat haluta vahvistusta omille tutkimuksilleen.

Yleisemmin: Yksityisillä rahoittajilla on toki omat intressinsä, joista Tuukka onkin monesti maininnut, mutta myös julkisrahoituksella voi olla omia intressejä, jotka tulevat rahoista päättävien ihmisten intresseistä tai poliittisten tahojen intresseistä.

Tuli rahoitus mistä vain, niin rahoittajalla ei välttämättä ole vilpitön tarkoitus lisätä tietoa.

Theo Kurtén kirjoitti...

Moi,
kyseisestä tapauksesta en tiedä, mutta joskus tämä "harrastajasta superasiantuntija" - konversio tapahtuu enemmänkin haastattelevan toimittajan kuin itse haastattelun kohteen toimesta. Minullekin on pari kertaa käynyt niin että minua on tituleerattu (mm radio Vegan toimesta) "ilmastotutkijaksi" tms. vaikka olen eksplisiittisesti pyytänyt toimittajaa olemaan käyttämättä tuota termiä, ja korostanut että oma tutkimukseni ei kovin suoraan liity ilmastonmuutokseen, enkä siten anna lausuntoja "tutkijan" roolissa.

Toimittajilla vaikuttaa valitettavasti olevan aika vahva draivi hehkuttaa haastateltavan kohteensa asiantuntijuutta silloinkin kun sitä ei oikeasti hirveästi löydy.

Anonyymi kirjoitti...

Hannu Tanskanen vaikuttaa nykyään myös tiede.fi sivuston keskustelupalstalla ja vieläpä omalla nimellään.

Kovin vakuuttavaa hänen vaikutuksensa ei tosin vielä ole. Tyylissä olisi vielä hiomisen varaa.

http://www.tiede.fi/keskustelut/post1068418.html#p1068418

"Jollet sinä s...nan hinttari "henkiset" lakkaa levittämästä alla olevan tapaisia p...aviestejä muka yhteyksistäsi minuun,......"