keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

"IPCC Expert Reviewer" tarkoittaa melkein ihan ketä tahansa

Tuossa edellisen viestin kommenteissani viittasinkin jo aiheeseen, mutta mielestäni tämä on sen verran tärkeä aihe, että se ansaitsee oman postauksensa. Inhofen, josta kirjoittelin täällä, ilmastonmuutoksen kiistävillä listoilla on tämän tästä "tiedemiehiä", joiden tittelinä on IPCC Expert Reviewer.

Mitä se sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa, että henkilö on osallistunut IPCC:n vertaisarviointiprosessiin (vertaisarvioinnista täällä). Vitsi on siinä, että paperit ovat alusta asti olleet julkisia ja lähes kuka tahansa on niitä voinut kommentoida. Se, että on IPCC:n Epert Reviewer ei tarkoita, että IPCC olisi yhdessäkään sanassa samaa mieltä kuin kyseinen henkilö. Se tarkoittaa vain, että henkilö on antanut palautetta IPCC:lle työstövaiheessa.

Jotkut tuntuvat ratsastavan tällä tittelillä todella kovaa, esim. Richard S. Courtneylle se tuntuu olevan elämän suurin titteli. Tämä valheellisesti tohtoriksi tituleerattu Cambridgen avoimessa yliopistossa vuoden opiskellut tyyppi, joka toimii metodistikirkon lähetyssaarnaajana tai vastaavana, on levittänyt netissä väitettä, jonka mukaan IPCC:n puheenjohtaja Pachauri olisi henkilökohtaisesti pyytänyt häntä vertaisarvioijaksi. Täällä aiheesta. Lienee tässä vaiheessa jo ilmiselvää, että tyyppi rypee fossiiliteollisuudelta saamassaan rahassa ja kyseisen tyypin "ilmastokonsultoinnista" ei ole mitään todisteita tai cv:tä nähtävillä missään. Silti hän kokee olevansa pätevä sanomaan, että koko kasvihuonekaasuteoria on väärässä ja tekee sitä ympäri blogosfääriä. Paras vitsi tuossa on se, että hän väittää vuonna 1940 olleen yhtä lämmintä kuin nyt. Se osoittaa, että termit "ilmasto" tai "tilastotiede" ovat tälle huijarille täysin tuntemattomia käsitteitä.

Eikä ole vaikea arvata, että tämäkin yksilö väitti vielä jonkin aikaa sitten, ettei tupakointi mitään syöpää aiheuta. :)

Olkaa hyvät ihmiset kriittisiä, älkääkä uskoko kaikkia "Expert Reviewereitä" vaan oikeita tutkijoita ja vertaisarvioitua tiedettä!

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tosiaan osaa sanoa kumpi teistä oikeassa on, mutta eipä näyttäny turkulaisen ylioppilaan sanakaan paljoa painavan, kun kommentoivat kirjoituksiasi. Koittakaa nyt keskustella asianne asiallisesti, että muutkin ymmärtäis mikä on asiaa ja mikä hengen paloa.

Tuukka Simonen kirjoitti...

Tasan yksi kommentti ja sekin Richardilta. Lapsellista cherry pickingiä ja suoraa valehtelua. Tuo +/- 0,2 astetta ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Minä en näe hommakseni kertoa totuutta ilmastonmuutoksesta. Sen homman tekevät oikeat tiedemiehet, vertaisarvioitu tutkimus, IPCC, tiedeakatemiat, ilmastotutkimuskeskukset, satelliitit, supertietokoneet sun muut.

Minä vain käytän kyseisten lähteiden tietoja ja omaa päättelykykyäni paljastaakseni kusettajat oikeista tiedemiehistä. Ja Richard ei voisi kauempana oikeasta tiedemiehestä olla. Tietääkseni se, että republikaanit mainitsevat tyypin olevan Ph.D on laitonta, koska tyyppi ei todellakaan ole mikään tohtori.

Anonyymi kirjoitti...

Samoin "IPCC Review Editor" tarkoittaa jotain ihan muuta kuin IPCC on toimenkuvaksi määritellyt.

Mielenkiintoisena sivujuonteena UK Met Office on ottanut kannan että "Review Editor" ei edusta UK Met Officea, vaan toimii ihan pelkästään henkilökohtaisesti. Tuukka voi jättää vakiolitaniastaan pois "maailman johtavat tutkimuslaitokset", ne ovat pesemässä käsiään IPCC:n raporteista.

Tuukka Simonen kirjoitti...

IPCC:n kanssa perusväittämistä samaa mieltä olevat tieteelliset tutkimusjärjestöt voivat erikseen antaa kannanottoja. Kyseessä on siis täysin päinvastainen kuin käsien pesu, kun he oma-aloitteisesti antavat lausuntoja aiheesta!

Niistä voi lukea täältä:

http://tuukkasimonen.blogspot.com/2007/08/ilmastomyytti-ilmastonmuutoksesta-ei.html

Jokaisen merkittävän teollisuusmaan tiedeakatemia on mukana ja kaikki arvostetuimmat tutkimuskeskukset asian tiimoilta.

Myös Hadley Centre eli Met Officen ilmastotutkimusosasto tukeutuu hyvin voimakkaasti IPCC:n kantaan.

Johtopäätöksesi on siis täysin päinvastainen todellisuuteen nähden. Koskas muuten rupeat kommentoimaan omalla nimelläsi?

Anonyymi kirjoitti...

CA:han näistä kirjoittaa. UK Met Offisen vastausta lainaten:

Dr Mitchell acted as Reviewer of Chapter V1 of the Working Group 1 report in a personal capacity and not on behalf of the Met Office which means that none of the information actually falls within the scope of the Act. Most of the work in the process of the review was conducted at the final two lead author meetings and followed up by unrecorded telephone conversations and personal emails.

The information I sent to you was from Dr Mitchell’s personal records which I was unaware of at the time. There is no requirement under the legislation to search back up data and as stated above, this information is personal to Dr Mitchell.

I have heard from other members of the IPCC Working Group who confirmed they corresponded with Dr Mitchell in a strictly private and confidential capacity, and had the request been in scope, exemption S41 would have been considered.

Anonyymi kirjoitti...

moi taas; mitä tämä mielestäsi tarkoittaa? Kuinka suomalaiset tutkijat voivat ennustaa näin erilailla kuin isoilla rahoilla pelaavat kansainväliset tutkijat ja tutkimuslaitokset?

Tuukka Simonen kirjoitti...

Mikä tuossa nyt on niin kovin kummallista? Paikallisia lämpötilojen rekonstruktioita ja ainoa asia joka hieman näyttää oudolta on tuo lämpötilagraafi taulukko ykkösessä (kun ei annettu lähdettä mistä on revitty ja näyttää vähän vanhentuneelta).

Taulukko kolmonen esittää, miten lämpötilat muuttuvat tulevaisuudessa Suomen lapissa jos hypoteesi ilmaston syklisyydestä pitää paikkansa. Tuossa ei ole taidettu ottaa huomioon ulkoisia tekijöitä (globaali ilmastonmuutos). Olisi mukavaa jos joku ottaisi yhteyttä tutkimuksen tekijöihin. Jos muut ei ota niin minä voin kunhan kerkeän.

Tuo ei kuitenkaan edes yritä mallintaa tulevaisuuden ilmastoa laajalla alueella joten ei sitä voi verrata globaalin tason lämpötilarekonstruktioihin koska tuo perustuu syklsiyyden hypoteesiin.

FMI:n mukaan esim. Sodankylässä on koko tämän vuosituhannen ajan ollut poikkeuksellisen lämmintä:

http://www.fmi.fi/saa/tilastot_99.html#2

Anonyymi kirjoitti...

Kommenttisi tästä?

Tuukka Simonen kirjoitti...

Ja oma kommenttisi tästä?

http://www.youtube.com/watch?v=w-0Ms7mId34

(videossa on salaliittoteoria 9/11-iskusta)

Mitäs jos tutustuisit itse muutamaan noista kymmenistä ilmastoherkkyyttä käsittelevistä tutkimuksista? Listattu täällä:

http://members.aol.com/bpl1960/ClimateSensitivity.html

Jätä nuo nimettömänä julkaistut youtube-videot viihteeksi koska ne eivät tieteeseen kuulu. Tuossa unohdetaan täysin, että ilmastoherkkyys ei ole tuulesta temmattu vaan perustuu laskelmiin ja olettamuksiin todellisesta elämästä. Esim. siperian ikiroudan sulaessa vapautuu merkittäviä määriä metaania ilmakehään ja sitä kautta lämpeneminen nopeutuu.

Vetämällä mutkat suoriksi, voi vakuuttavalla äänellä perustella ufot, feng shuin, uskonnot, kiviterapian ja vaikka mitä, mutta tiede on sitten asia erikseen ja nimettömänä esitetyt väittämät youtube-videossa eivät ole tiedettä.

Boris Winterhalter kirjoitti...

Richard Courtneyn olen tavannut viimeksi syyskuussa 2006 Tukholmassa KTH:n ilmastokonferenssissa. Hänen esitelmänsä oli erinomainen, joskin hänen saarnaajaominaisuus näkyi räväkässä ja sujuvassa kielenkäytössä. Lisäksi olen hänen kanssa ollut usein s-posti yhteydessä. Hän osaa ajatella omilla aivoillaan ja hallitsee ilmastoaihetta varsin monipuolisesti, joten hänen mollaamista ei voi mitenkään perustella.

Öljyrahasta ei hänen kohdallaan voi puhua. Sen sijaan hän oli aktiivisesti mukana UK National Coal Board, myöh. British Coal valtion yrityksessä sen kehittäessä kivihiilestä liuottamalla valmistettavaa nestemäistä polttoainetta. Tuolloin kehitetty LSE (Liquid Solvent Extraction) menetelmä pantiin jäihin Pohjanmeren öljy-yhtiöiden painostuksesta ja niiden UK:lle maksamien korvausten takia. Tällä hetkellä menetelmän käyttöönottoa ilmeisesti harkitaan muualla maailmassa.

Richardin mukaan: The LSE issue is similar to that of ABGC but is complicated by the revenue the UK government obtains from North Sea oil. Revenue from Brent crude is especially lucrative. Widespread adoption of LSE would reduce this revenue.
No ABGC power station has been built because the development of ABGC was being conducted by the Coal Research Establishment (CRE) of British Coal and the development was abandoned when British Coal was closed in 1997. Ownership of ABGC then remained with the UK Government that had owned British Coal and, therefore, CRE.

Tuukka Simonen kirjoitti...

Se, että osaa ajatella omilla aivoillaan ei tee järjettömäksi väitettä, että ihmisen päästöillä ja lämpenemisellä ei olisi mitään korrelaatiota.

Väittämällä moista hän nimittäin väittää fysiikan lakeja vastaan ja käytännössä koko ilmastodenialistien porukan näkemyksiä vastaan. Naurettavan pieni vähemmistö ilmasto"skeptikoista" hylkää kasvihuonekaasuteorian. Metaanin ja hiilidioksidin pitoisuuden lisääntymisen vaikutukset ilmakehässä tunnetaan sen verran hyvin, että melkoisen hyvät perustelut saa olla että voi väittää etteivät ne ole kasvihuonekaasuja.

Jos tuo LSE olisi taloudellisesti millään lailla kannattavaa niin se olisi jo esim. Kiinassa (jossa on valtavat hiiliresurssit) laajassa käytössä. Jos se ei ole NYT kannattavaa niin miten se olisi ollut 10 vuotta sitten kun raakaöljyn hinta oli neljäsosa nykyisestä?

Toivottavasti ko. tekniikkaa ei ikinä oteta käyttöön, koska sen laaja käyttö aiheuttaisi järkyttävät CO2-päästöt.

Tuon sanan "öljyraha" muutin järkevämpään muotoon.

Anonyymi kirjoitti...

Laine, V. 2008. Antarctic ice sheet and sea ice regional albedo and temperature change, 1981–2000, from AVHRR Polar Pathfinder data. Remote Sensing of Environment, 112 646–667.

Tämän suomalaisen tutkijan mukaan lämpenemistä ei ole tapahtunut. Ketä tässä nyt pitää uskoa?

Tuukka Simonen kirjoitti...

http://www.realclimate.org/index.php/archives/2008/02/antarctica-is-cold/

"Bottom line: A cold Antarctica and Southern Ocean do not contradict our models of global warming. For a long time the models have predicted just that."

Koita nyt hyvä ihminen ymmärtää, että ilmastomallit ovat odottaneet koko ajan Antarktiksen jäähtyvän ja että se on vain pieni osa maapalloa eikä kerro GLOBAALEISTA lämpötiloista mitään.

Tuo tutkija ei todellakaan väitä, etteikö globaali ilmaston lämpeneminen olisi tosiasia.

Anonyymi kirjoitti...

Koita nyt hyvä ihminen ymmärtää, että ilmastomallit ovat odottaneet koko ajan Antarktiksen jäähtyvän

Ai, no tämä oli minulle ihan uutta. Sittenhän asiassa ei ole mitään epäselvää. Mutta sama asia ei siis ole tapahtumassa pohjoisnavalla, niinkö?

Mitä ennusteet sanovat siitä, jääkö se kylmä ilma sinne napa-alueille, vai pääseekö se sieltä jotenkin sekoittumaan lämpöisempiin ilmamassoihin?

Anonyymi kirjoitti...

Tsekkailin tuossa vielä ilmatieteen laitoksen ja ilmasto.orgin sivuja, vain muutamia mainitakseni. Niissä vielä 2005 ennakoitiin etelänavan lämpenemistä, sulamista yms.

Jos tämä valheellinen käsitys on ollut tutkijoilla ja mm. sinulla jo vuosia, mikä logiikka on estänyt olemasta kriittinen myös omaa asiaa edistävien tahojen puheille? Syö nimittäin tosi pahasti uskottavuutta, jos tulokset puhuvat yhtä, propaganda toista ja tutkijat (joksi sinutkin kai voi Oras Tynkkysen kanssa laskea, vai voiko?) eivät vaivaudu korjaamaan asiaa. Kaikki kuvat surkeista pingviineistä pienillä lautoillaan ovatkin siis ollet vain rahastusta? Onko muita tällaisia vääriä mielikuvia olemassa, vai oliko tuo nyt varmasti ainoa? Tuli vaan mieleen lukuisia vastaavia välähdyksiä esim Al Goren dokumentista...

Tuukka Simonen kirjoitti...

Olisit nyt edes lukenut tuon lyhyen RealClimaten jutun kun kysyt nimenomaan niitä asioita, joihin siinä vastataan.

"In the twenty years since, computer models have improved by orders of magnitude, but they continue to show that Antarctica cannot be expected to warm up very significantly until long after the rest of the world’s climate is radically changed."

Kyllä Antarktiskin lämpenee tulevaisuudessa, mutta pitkällä viiveellä. Eikä ongelma ole kylmässä ilmassa vaan kylmissä vesimassoissa ja toisaalta Antarktiksen yläpuolella olevassa otsoniaukossa.

Etelänavan sulamista ei ihan hetkeen tarvitse pelätä, mutta jatkossa kylläkin (kokonaan se ei missään tapauksessa sula tuhansiin vuosiin). Heitä linkkejä juttuihin, jotka ärsyttää niin debunkkaan niitä omassa postauksessaan.

Tynkkynen ei ole ilmastotutkija yhtään sen enempää kuin minäkään.

Goren leffassa viljellään paljon skenaarioita, joiden toteutumisaikataulu on hyvin pitkä. Gore kyllä mainitsee asiasta selkeästi, mutta herkkä katsoja saa helposti väärän käsityksen tilanteesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän päivän Iltalehdessa s. 20 sirpa.kulonen@iltalehti.fi kirjoittaa, että

"Viimeisten 50 vuoden aikana Etelämantereen keskilämpötila on noussut kolmella asteella, ja vesisateista on tullut lumisateita yleisempiä."

Ja myös

"Vastikään Etelämantereelta palanneen Bowermasterin mukaan vesisateet ovat lisääntyneet etenkin viiden viime vuoden aikana.
- Pingviinien vaellus jälkeläistensä luurankojen keskellä on vahvin näkemäni todiste ilmastonmuutoksesta, Bowermaster totesi."

Eikö tuo sinustakin täytä hysterian lietsonnan merkit? Haluaisitko meilailla toimittajan kanssa, ja julkaista kirjeenvaihtonne (tietty vain toimittajan luvalla; mutta miksei hän suostuisi, jos on tosiasioista kiinnostunut.

Boris Winterhalter kirjoitti...

Tuukka: Se, että osaa ajatella omilla aivoillaan ei tee järjettömäksi väitettä, että ihmisen päästöillä ja lämpenemisellä ei olisi mitään korrelaatiota.

Richard ei ole tietääkseni koskaan väittänyt 0-korrelaatiota, vaan tdennut useissa kirjoituksissaan, että vesihöyry pois lukien muut kasvihuonekaasut aiheuttavat tuskin mitattavissa olevaa lämpenemistä.

Korostan vielä, että aurinko lämmittää maapalloa ja ilmastoa säätelee kolmikko jää/vesi/vesihöyry eikä ihmisen kasvihuonekaasupäästöt. Tästä löytyy mm Roy Spencerin erinomainen kirjoitus www weatherquestions.com/Roy-Spencer-on-global-warming.htm#greenhouse3

Tuukka Simonen kirjoitti...

Joo, tuo uutinen ihmetytti itseänikin. En keksi mitään dataa, joka osoittaisi koko Antarktiksen lämmenneen kolmea astetta tai keskilämpötilojen muuttuneen edes asteella pitkän aikavälin (5-10 vuoden) keskiarvoja tarkastellessa.

Liekö kyseessä joku Antarktiksen reuna, jossa pingviinit kuikkeloivat. Kyseessä on joka tapauksessa virhe, koska on valhe väittää Antarktiksen lämmenneen monta astetta, koska viimeisten 50 vuoden aikana lämpenemistä on tapahtunut alle 1 aste ja trendi on ollut lievästi viilenevä jokusen vuosikymmenen.

Boris, suora lainaus Richardilta:

"There is no correlation between the anthropogenic emissions of GHGs and global temperature."

On jo aiemmin todettu, että CO2- ja CH4-pitoisuuksilla on monen asteen lämmittävä vaikutus ilmakehässä. Itsekin myönsit sen puhuttaessa eri tekijöiden osuudesta lämpenemiseen.

Jos CO2 ja CH4 otettaisiin pois ilmakehästä, muuttuisi sateilypakote huomattavasti, kuten on todettu mm. täällä:

http://www.realclimate.org/index.php?p=142

Ihminen on lisännyt metaanipitoisuuden kaksinkertaiseksi ja CO2-pitoisuutta lähes 40 % aikaan ennen teollistumista.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö sun kannattaisi oikaista toimittajaa, mikä lisäisi pitkällä tähtäimellä uskottavuuttasi, kun toimisit nimenomaan kriittisen ilmastonmuutoksen puolesta kaikkea pelottelua ja muuta roskaa vastaan?

Tällainen sattui silmään selatessani taas kerran aiheeseen liittyviä linkkejä. Pystytkö kertomaan, mitä tutkimuksessa eroaa yleisimmin käytettyihin laskelmiin ja malleihin?