Koska tiedelehtiin hänen raapustuksena eivät juurikaan pääse, kirjoittaa hän Science and Public Policy Institute -nimisen änkyrälafkan julkaisusarjaan. Ei varmaan tarvitse kertoa, että pahat ilmastotieteilijät eivät pääse torppaamaan hänen papereitaan faktojen vääristelystä vertaisarvioinnilla.
No, löpinät sikseen. Moncktonin vastikään kirjoittama paperi nimittäin sisältää sen luokan valheen, että oksat pois. En ole nähnyt missään vielä paljastusta tästä kusetusyrityksestä, joten tästäkin aiheesta saatte ensimmäisenä lukea tästä blogista!
Juttu alkaa normaalilla kirsikanpoiminta-argumentilla, josta kirjoittelin jo aiemmin. Taminon mukaan noin räikeään kirsikanpoimintaan syyllistyvät vain todella tyhmät tai valehtelijat. Kumpaankohan Monckton kuuluu?
Olkoon kirsikanpoiminnasta mitä mieltä tahansa, niin tästä Monckton ei voi päästä läpi. Sivun kolme alussa on seuraavanlainen kuva:
Kuvan alla on teksti: "It may be the sun: a strong anti-correlation between intensity and radiosonde temperatures over the past 50 years. Source: Svensmark and Friis-Christensen, 2007."Ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos katsotte kuvan ylälaitaa, niin siellä näkyy sekä vasemmassa että oikeassa laidassa numeroita, jotka on leikattu pois. Miltä graafi on näyttänyt alun perin? Tältä:
Ja mitä kuvassa oikein on? Siinä on troposfäärin lämpötilat sinisellä ja kosmisten säteiden määrä punaisella. Mutta vain ylemmässä kuvassa!Alempaan kuvaan lämpötilaan on tehty lisäksi seuraavanlaisia muutoksia:
- ENSO on otettu pois
- Tulivuorten vaikutus on poistettu
- Lämpötiladatasta on POISTETTU 0,14 asteen lämpeneminen vuosikymmentä kohden!
Ilmoittaako Monckton moisesta? Mielestäni tuollainen valehtelu täyttää kaikki petoksen tunnusmerkit. Törkeää kusetusta!
Alkuperäinen tutkimus esitti, että kosmiset säteet vaikuttavat lämpötiloihin, mutta eivät selitä lämpenevää trendiä. Monckton esittää tutkimustulokset nimenomaan siten, että ne selittäisivät viimeaikaiset lämpötilamuutokset.
Tehkää joku tästä kansainvälisesti meteliä, koska ei tuollaista huijausta saa antaa mennä läpi sormien.
Piakkoin tulossa juttua maailmanlaajuisesta ruokakatastrofista, joka on mennyt medialta ohi. Sitä odotellessa kommentoikaa tätä! :)

4 kommenttia:
Miksi jahdata pikkukaloja? Eikö olisi kunnianhimoisempaa ja näyttävämpää paljastaa esim Naturen kansikuvajuttujen puutteet ja virheet? Enemmän ja vaativampaa työtä, mutta vastaavasti kunniaa ja mainettakin!
Simonen, you wrote on this blog (http://switchboard.nrdc.org/blogs/pgutis/public_enemies.html#comment1217):
"I can bet much more if you want because about half of the year has been warmer than most of the years in 1990's and almost all the years in 1980's. All the months this year would have to be about half a degree colder than so far so that you would win the bet. Probability for such happening is so small that I could bet my own appartment on it." So, where do you live?
More here: http://www.guardian.co.uk/environment/2008/dec/05/climate-change-weather
Scientists say 2008 will be the coolest this decade.
Anonyymi, en jahtaa pikkukaloja mutta annan palaa, jos he jäävät kiinni räikeistä valheista. Naturessa olleista jutuista on paljon vaikeampi löytää virheitä. ;)
itisi69, the bet was about 2008 being COLDEST FOR DECADES (notice the plural form). It turned out that year 2008 was among top 10 warmest years ever and warmer than any year last century except 1998 (according to GISTEMP). I think it is QUITE CLEAR that 2008 was NOT COLDEST FOR DECADES if it was in top ten warmest years!
This decade has been 0,2 degrees Celcius warmer than the 1990's.
Kyllä Naturen jutuista virheitä löytää. Odottaa tosin sopii että RealClimaten kaverit vähättelee virheitä, antavat ensin yleistä dissausta, mutta sitten hyödyntävät ideasi ja ottavat kunnian, aitoon gavin scmidt tyyliin.
Lähetä kommentti