perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Ihmistulva!

Kodissamme oli ihmistulva, kun pidimme vegaanisen kokkauskurssin.

Huomenna 5.9. kello 12 alkaen järjestetään Rautatientorilla Helsingissä suurmielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ihmistulvassa esiintyy muun muassa Don Johnson Big Band ja tarjolla on kasvisruokaa ja muuta mukavaa. Itse olen töissä (tosi stressaavaa, mukavien tanssioppilaiden kanssa sirkuskoulussa :D), mutta menkää te ihmeessä paikalle! Tapahtuma kestää iltaseitsemään.

Ja linkkejä jälleen.

Tukholmassa biojätteen voi vetää viemäristä alas. Biojätteestä tehdään biokaasua, jolla Tukholman bussit kulkevat. Aivan loistavaa, ympäristöystävällistä ja asukkaille hyvin kätevää ja helppoa!

Kuka muistaa elämäntapaintiaanit? :)

Päivi Mononen-Mikkilä jää argumentoinnissa alakynteen Vihreän langan keskusteluissa.

Tulevaisuuden autot pelastavat Uudenkaupungin autoteollisuuden.

Mielenkiintoisin sähköautouutinen vähään aikaan on se, että tulevaisuudessa sähköautot voivat toimia myös kulutuspiikkien tasaajina, eli ne voivat syöttää akuista virtaa sähköverkkoon. Tässä juttu.

Paholaisen asianajaja kirjoittelee Ian Plimeristä. Osa 1 tässä, osa 2 tässä.

Edellisen postauksen juttu on muuten tämän päivän Vihreässä Langassa.

4 kommenttia:

jaska kirjoitti...

"Mielenkiintoisin sähköautouutinen vähään aikaan on se, että tulevaisuudessa sähköautot voivat toimia myös kulutuspiikkien tasaajina, eli ne voivat syöttää akuista virtaa sähköverkkoon."

Tämähän on jo "vanha" juttu, mutta tosiaan mielenkiintoinen.

Energian varastointia sähköverkkotasolla on pohdittu pitkään ja toistaiseksi ainoa käytössä oleva ratkaisu (tietääkseni) on veden pumppaaminen takaisin voimalan patoaltaaseen.

Sähköautojen akuista voisi tulla seuraava tällainen. Valitettavasti tässäkin tekniikassa on isoja ongelmia vielä voitettavana.

Nykyisiin sähköverkkoihin on vaikea kytkeä pieniä voimaloita. Pienjäniiteverkon suojauksia ei ole suunniteltu tilanteeseen, jossa sähkö kulkeekin kuluttajalta muuhuin verkkoon päin. Sähköverkkoja ollaan kehittämässä tukemaan pieniä voimaloita, mutta kehitystyö on kesken ja uusimistahti tulee olemaan hidas.

Lisäksi tällainen "älykäs sähköverkko", jollainen tarvitaan voimaloina toimivien autojen ohjaukseen on kehittämättä.

Akut eivät myöskään ole ilmaisia. Ne kuluvat käytössä. Onko akkujen käyttö energiavarastoina edes kannattavaa, kun ottaa huomioon, että se vaatii isoja investointeja myös sähköverkkoon. Miten sähköautojen omistajille korvataan akkujen kuluminen.

Kaikki nämä ongelmat aiheuttavat sen, että tämän tekniikan hyödyntäminen on luultavasti vuosikymmenien päässä. Sähköverkon laajeneminen (pohjoismaista eurooppaan) ja sähkönkulutuksen kasvaminen voi myös tehdä tästä tekniikasta tarpeettoman ja/tai hyödyttömän.

Anonyymi kirjoitti...

Seitsemän askelta diktatuuriin. Sopiiko ilmastoaktivismi joukkoon?

1. Start the Scare
– it can be the Yellow Horde, Inflation, Drugs, Pollution, Terrorism, Bird Flu, Peak Oil, Unemployment or Global Warming – get the people anxious and demanding protection from some terror.
2. Lay the Bait
– the Utopian Vision – freedom from want, stable prices, fair trading, equality, Lebensraum, racial purity, saving the polar bears/koalas/Great Barrier Reef, balmy weather, return to a simple life, job security, world status.
3. Trumpet the Call to Arms
– “Together we can beat this peril/achieve Nirvana”.
4. Grab Power and Resources
– “We need extra powers, more people and extra taxes to save you from this threat”.
5. Spread Propaganda
Use ministerial PR offices to create “The Big Lie”. Follow up with supporting half truths and subliminal messages and pictures. Use suasion and the lure of grant money to create a supportive “research” industry. Then make sure the government media is well stacked with fellow travellers.
6. Divert the Masses
Arrange massive public activities that create feelings of pride, solidarity and excitement - Roman circuses, Nazi rallies, Soviet military parades, heroes, adventures, football, rock concerts and endless games and nationalistic
contests. Enlist the young in exciting things like the Hitler Youth or Mao’s Red Brigades.
7. Eliminate the Opposition
Start with pretending they don’t exist (“we have consensus – the science is settled”). If that fails, follow up with denigration, defamation, vilification, questioning of motives and intimidation. Then, for the diehards, the final solution.

The hidden agenda is always the same – more power and money for central controllers and
their business mates, higher taxes and less freedom and property rights for the peons.

Anonyymi kirjoitti...

"Sopiiko ilmastoaktivismi joukkoon?"

Tottakai sopii. Niin sopii toisaalta melkein mikä tahansa ideologia kun sitä venytetään riittävän kauas. Diktatuureja on aikoinaan perusteltu mm. 30-luvun lamalla, ja vähän myöhemmin vaikkapa Neuvostoliiton uhalla. Tästäkö pitää vetää johtopäätös että lamaa ja Neuvostoliittoa ei itse asiassa ollut olemassakaan?

Matti Mertojoki kirjoitti...

Jep. Tämä sopii tosiaan ilmastoaktivismiin. Tämä sopii hyvin myös ilmastoänkyröintiin. Vähän lisäyksiä kursiivilla ;-)

1. Start the Scare
Julista ekohörhöjen laskevan elintasoa, kallistavan tuotteiden hintoja, vähentävän kansallista kilpailukykyä ja syventävän lamaa.
2. Lay the Bait
Julista, että talouskasvu voisi jatkua entisin keinoin jyrkässä kulmassa ikuisuuksiin saakka ja ilmastomuutos on vain propagandaa.
3. Trumpet the Call to Arms
– “Together we can beat this peril/achieve Nirvana”.
4. Grab Power and Resources
– “We need extra powers, more people, extra taxes , more special support and liberties to industry to save you from this threat”.
5. Spread Propaganda
Use ministerial PR offices to create “The Big Lie”. Follow up with supporting half truths and subliminal messages and pictures. Use suasion and the lure of grant money to create a supportive “research” industry. Then make sure the government media is well stacked with fellow travellers.
6. Divert the Masses
Arrange massive public activities that create feelings of pride, solidarity and excitement - Roman circuses, Nazi rallies, Soviet military parades, heroes, adventures, football, rock concerts and endless games and nationalistic
contests. Enlist the young in exciting things like the Hitler Youth or Mao’s Red Brigades.
7. Eliminate the Opposition
Start denigration, defamation, vilification, questioning of motives and intimidation. Then, for the diehards, the final solution.

The hidden agenda is always the same – more power and money for the same old central controllers and
their business mates, higher taxes and less freedom and property rights for the peons.