tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Hyvää joulua!


Blogin kirjoittaja ei ole nähnyt koko joulukuussa lunta.

Jälleen on aika kiittää lukijoita hienosta vuodesta. Tänä vuonna blogia luki reippaasti enemmän ihmisiä kuin viime vuonna. Suurkiitos kaikille, erityisesti heille, jotka ovat keskusteluissa tuoneet uusia pointteja esille!

Sivun oikean laidan google-mainokset ovat tuottaneet pari kymppiä. Jos joku keksii niille sopivan hyväntekeväisyyskohteen, se kannattaa kertoa kommenteissa. Paras ehdotus saa koko valtavan potin. :) PS. Rahaa tulee sitä mukaa, kun ihmiset klikkailevat mainoksia. Älkää silti napsutelko turhaan, vain jos mainoksessa on jotain oikeasti teitä kiinnostavaa.

Ettei mene ihan aiheesta ohi, tässä pari mielenkiintoista juttua:

Project Steve

Evoluution vastustajat ovat saaneet kaikista tiedemiehistä kasaan muutaman sata nimeä, jotka sanovat intelligent designiä tieteelliseksi. Evoluution puolestapuhujat panevat vielä paremmaksi: Ihan pian he ovat löytäneet 1000 kappaletta Steve-nimisiä biologia, jotka kannattavat evoluutiota. Toivottavasti joku tekee vastaavan ilmastonmuutoksesta, jotta Oregon Petitionin tekijät saisivat nenilleen. Kyseisessä vetoomuksessa kun ei montaa sataa ilmastoon liittyvää tutkijaa ole.

Klimatologisen vuoden tilastot ovat saatavilla.

Tamino kertoo, että ilmastollisen vuoden lämpötiladata on saatavilla. Ilmastollinen vuosi alkaa joulukuusta ja loppuu marraskuuhun. Tämä siksi, että ensimmäinen neljännes on talvi (joulu-helmi), toinen kevät (maalis-touko), kolmas kesä (kesä-elo) ja neljäs syksy (syys-marras). Käykääpä katsomassa miltä tulokset näyttävät. Kiinnittäkää etenkin kokonaisuuteen huomiota.

Olli Herrala hauskempana kuin koskaan

Käykääs lukemassa kommentteja. Ctrl+f avaa hakutoiminnon, josta nimelläni voi löytää kommenttini. On se hieno mies.

Itse keksimäni "Vuoden vapaan keskustelun palkinto" Markus Janssonille

Ei varmaan esittelyjä tai selittelyjä kaipaa. Hieno mies hänkin.

10 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

"Evoluution vastustajat" on vähän outo ilmaisu. Evoluutio kun on väistämätön luonnonilmiö, joten eihän sitä voi vastustaa?

Ja hyvää joulua!

jaska kirjoitti...

Haasteita vuodelle 9
-----
Taloudellinen näkökulma ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin, jota Tuukka eikä muutkaan ole pahemmin käsitellyt:
Oletetaan täysin varmana, että ilmasto lämpenee ja syyllinen on ihmisen CO2 päästöt. Silti lämpenemisen vastaiset toimet eivät välttämättä kannata.

Ilmaston lämpenemisestä tulee kustannuksia ja vastaisista toimista tulee kustannuksia, mutta kaikkein kalleinta on se, että toimitaan, mutta ei onnistuta vaikuttamaan.

Suomen ja EU:nkin vaikutusmahdollisuudet ovat pienet. Vaikutus on vain esimerkin näyttäminen. Sit vielä se hiilivuoto, joka saattaa mitätöidä sen pienenkin vaikutuksen.

Eli kannattaako toimia, jos isoimmat saastuttajat -USA, Kiina, Venäjä- eivät toimi. Mikä on todennäköisyys, että esimerkkimme saa heidät toimimaan? Mikä on todennäköisyys sille, että meidän rahalliset panostukset lämpenemisen torjuntaan menevät hukkaan?

Mielipiteeni on, että Suomen ei kannata tehdä mitään taloudellisesti kannattamatonta, jos ei saada maailmanlaajuista, edes suurimman osan CO2-päästöistä kattavaa, sopimusta.
Sen sijaan kohtuulliinen (=epävarmuudet huomioiva) varautuminen ilmaston lämpenemiseen olisi järkevää.
-----
Toinen kysymys, joka mielestäni vaatisi parempaa paneutumista on hiilidioksiidin vaikutuksen määrä. Boris Winterhalter on mielestäni tuonut hyviä kriittisiä pointteja tähän asiaan ja ne vaatisivat paneutumista.

Lisäksi olen itse miettinyt asiaa hieman yleisemmältä kantilta säätöteorian tietämykseni perusteella. Yritin saada kysymykseeni vastauksen (tuloksetta) myös HS:n ilmastopiiriltä, joten en kirjoita samaa uudestaan vaan esitän Tuukalle saman kysymyksen.

----
Hiilidioksidin positiivinen takaisinkytkentä

Hiilidioksidilla on positiivinen takaisinkytkentä lämpötilan avulla eli hiilidioksidi lämmittää ja lämpeneminen lisää hiilidioksidia entisestään.

Positiivisesti takaisinkytketyillä järjestelmillä on tapana karata jompaan kumpaan ääripäähän evätkä ne omin avuin tasapainotu.

Eikö maapallon ilmastossa täydy olla joku/joitain huomattavasti hiilidioksidia voimakkaampia tekijöitä, jotka hallitsevat lämpötilaa, koska lämpötila ei ole jo aikoja sitten lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun tai syöksykierteen omaiseen laskuun?
----

Tässä haastetta ensi vuodelle. Vaikeita kysymyksiä, mutta paljon merkityksellisempiä kuin monet yksityiskohdat(säästölamput, sähköautot, ...), joihin on paljon jo paneuduttu.

Theo Kurtén kirjoitti...

Hei,
lyhyt kommentti Jaskalle: positiivinen palautekytkentä ei vielä itsessään implikoi mainitsemaasi "karkaamista". Yksinkertaisimmillaan voidaan mallintaa kytkentää geometrisena sarjana, jossa tietty muutos (esim. ilmaston tapauksessa säteilypakote) x voimistuu palautekytkennän ansiosta tekijällä k. Tällöin kokonaismuutos on sarja x(1 + k + k^2 + k^3 + ...). Jos k < 1, sarja suppenee eli kokonaismuutos on äärellinen (ts.systeemi ei "karkaa käsistä").

Paleodatasta ("systeemi ei ole aiemminkaan räjähtänyt käsiin") voidaan siis tässä hyvin karkeassa esityksessä päätellä että k < 1, mutta ei vielä muuta (esim sitä että k on lähes nolla).

Tämäkin argumentti löytynee jostakin realclimaten kommenttien syövereistä vähän pidemmin esitettynä...

jaska kirjoitti...

Theolle:

Positiivinen takaisinkytkentä ja se, että lämpötila ei ole karannut voidaan tosiaan päätellä vain, että hiilidioksidin vaikutus on rajallinen.

Kuitenkin tossa sinunkin esimerkissä se hiilidioksidin vaikutus karkaa: ei äärettömyyksiin vaan sarjan suppenemisarvoon. Jonkun muun hiilidioksidia vahvemman vaikuttimen siis pitää pystyä se sieltä ääripäästäkin palauttamaan.

Jäin kyllä miettimään sitäkin, että onko tuo geometrinen sarja oikea tapa kuvata ko. asiaa yksinkertaistaenkaan. Onko sulla joku lähde linkittää, joka selventäis tota asiaa ilman, että sivukaupalla tulee lukemista. Olisin kiitollinen sellaisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Maailmalta löytyy muun muassa ihmisiä jotka uskovat että mittaamalla mitä vauhtia jätevesien paska on kerrostunut järven pohjaan 1900-luvulla voidaan mallintaa millainen ilmasto maapallolla on ollut tuhannen vuoden aikana. Realclimaten sivuilta löytyy noita hörhöjä. Kuka uskoo mihinkään niiden juttuihin?

Kumitonttu kirjoitti...

Kun aina jaksat inttää sitä "vertaisarvioitua tidettä" jonain autuaaksitekevänä asiana, niin pakko muistuttaa, että teologinen tiedekuntakin tuottaa vertaisarvioitua tiedettä samoin kuin femakot naistutkimuksissaan. Myös islamilaisissa yliopistoissa tuotetaan vertaisarvioitua tiedettä. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että se kuvaisi maailmaa sillä tavalla totuudenmukaisesti kuin tieteellä ymmärretään.

Myös pakkomielteesi Petition Projectista kääntyy perusargumenttiasi vastaan. "Ilmastotutkijat" - mitä termiä myös tunnut viljelevän - eivät ole mikään yksinoikeutta Maan ilmaston tulkintaan omaava klikki. Me molemmat tiedämme, mikä on "ilmastotutkija", ja se ei ole suuren suuri meriitti. Suurin osa "ilmastotutkijoistakin" (siis niistä jotka pyrkivät menetelmillään tieteellisyyteen) arvostaa muiden tutkijoiden panosta ilmaston tutkimisessa, pitää heitä itseään parempina ilmastontutkijoina - siis ännä sanan keskellä. Kaiken muun väittäminen yksinkertaisesti vain heikentää sinun perusargumenttiasi, joka on kokonaan toisen kommentin aihe.

Rauhallista vuoden vaihdetta kuitenkin.

Theo Kurtén kirjoitti...

Jaska: tuo geometrinen sarja ei tosiaan liene hyvä kuvaus edes "rautalankatasolla"; oikeasti palautekytkennän voimakkuus ei ole riippumaton pakotteen suuruudesta, ja lisäksi tietysti eri aikaskaaloilla toimii hyvin erilaisia kytkentöjä. Lähinnä se auttaa ymmärtämään miksi positiivinen palautekytkentä ei (välttämättä) johda käsistä karkaamiseen. En ole k.o. argumenttiin törmännyt muualla kuin RC:n keskustelupalstalla eli tähän ei sen kummempaa linkkiä, valitettavasti.

Kysymyksesi siitä mikä "vaikutin" ilmaston ääripäistään palauttaa on hyvä ja vaatisi pidemmän vastauksen kun mihin nyt on aikaa, heitän tähän väliin vain pari kommenttia:

1)Jos katsoo esim glasiaali-interglasiaali - vaihteluja niin kyllä niissä "ääripäissä" melko pitkiä aikoja saatetaan viettääkin, eli oletus että ilmasto jotenkin automaagisesti aina "palautuu" on vähän outo.

2)Riittävän pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna sedimentaatio poistaa hiiltä ilmakehä-meri - systeemistä ja toimii näin negatiivisena palautekytkentänä. Hiilenkierrosta melko hyvä "keskiraskaan sarjan" esitys löytyy aiemminkin mainostamastani Jacobsin ilmakemian kirjasta:

http://www.as.harvard.edu:16080/ctm/publications/jacobbook/bookchap6.pdf

Hyvää uutta vuotta kaikille, ja hyvää jatkoa Tuukalle, keep up the good work!

Jani kirjoitti...

Ehhehe. Nyt Olli Herrala näköjään blokkasi sinut blogistaan (minut jo kauan aikaa sitten) ja eilen myös Herra Jansson on poistanut kommentointini.

Kummatkin toki mainostavat vapaata keskustelua ja ylistävät sananvapautta. Kritiikkiähän on vain keskustelu, joka myötäilee heidän mielipiteitään. Surullista.

Anonyymi kirjoitti...

"Kritiikkiähän on vain keskustelu, joka myötäilee heidän mielipiteitään. Surullista."

Niinpä. RealClimate meininkiä moinen sensurointi.

Timo A. kirjoitti...

Mielenkiintoista huomata lämpötila / CO2 käyriä 1900-luvun alusta. Kuinka merkittävä vaikutus onkaan I ja II maailmansodilla! Ei muuta kuin uutta putkeen, niin saadaan ilmastokin taas viilenemään! ;)